Kesä lähestyy uhkaavasti, joten oli aika käynnistellä blogi. Kuten otsikossa asia ilmaistaan, on kyseinen blogi kolmas laatuaan. Ensimmäisessä sekoittelin mukaan silloin mukana kulkenutta toista harrastusta, golfia. Kolopallon peluu on jäänyt aika olemattomaksi, joten jo blogi vol. 2 toteutettiin ilman tuota elementtiä. Silloin kirjoittelin lähinnä kisaraportteja. Kisaraportteihin pohjautuu tämäkin blogi aika vahvasti. Toki mukana myös katsauksia ennen kisaa. Uutena elementtinä olisi tarkoitus tuoda mukaan videoita. Katsotaan miten saa tuulta alle.
Mennäänpä asiassa etiäppäin. Tuleva kesän kohokohdat tulevat olemaan Ironman Itävalta sekä Challenge Turku (puolimatka). Itävaltaan on jo ilmo sisuksissa ja Turkuun se laitetaan menemään piakkoin. Mukaan höysteeksi tulee jo perinteisesti Joroisten puolimatka sekä kotikisa, Virpiniemi Triathlon (sprintti). Laitetaan vielä isolla kysymysmerkillä pakkaan jokeriksi Käringsund Triathlon Ahvenanmaalla. Kyseinen kisa on perusmatkan SM-skaba.
Kuluvaa kesää varten treenit aloitin jo viime vuoden syyskuussa. Syyskuu meni treeni-intoa viritellen ja fiilistä hakien. Lokakuun alusta painettiin jo kaasua uuden ohjelman voimin. Ohjelmasta vastaa tutusti parivaljakko Lotvonen & Lieto (Tribase). Isäntiin helppo luottaa, kun tulosta tullut jo kahden kauden ajan. Tosin uutta laitettiin myös kokeiluun, jotta kehitys ei pysähtyisi. Tuntimäärät ovat pysyneet aika lailla samoissa, mutta varsinkin keväällä mukaan tullut blokimaista harjoittelua. Kovaa on painettu menemään, silloin kun sen aika on ollut ja taas palauttavat ovat oikeasti olleet palauttavaa. Toissa talvena aloitettu täsmällisempi voimaharjoittelu on jatkunut myös kuluvana talvena ja se alkanut tuottaa mukavasti tulosta. Pötkyjen voimatasot ovat nousseet ja sitä myötä fillarin tehot sekä juoksuvauhti kasvaneet. Myös uinti on ottanut napsun parempaan päin ja altaassa tullut kellotettua uusia ennätyslukemia. Näiden myötä korvien välissä luotto oman tason nostoon on tällä hetkellä vahva. Pakko myös mainita, että kehonhuolto ollut parempaa kuin koskaan. Rullailua, liikkuvuusharjoittelu ja myös ihan venyttelyä on tullut harrasteltua läpi talven. Voimaharjoittelu sekä huoltava toiminta on kyllä taannut sen, että loukkaantumisia tai pikku vaivoja ei oikeastaan ole ollut lainkaan. Vahva suositus siis!
Kevätharjoittelun kohokohta onkin sitten tuossa oven takana. Lauantai aamuna tämä harrastelija maistaa ensi kerran elämässään ammattilaisen treenimeininkiä. Suomen viileähköt kevätkelit vaihtuvat Espanjan lämpöön. Torrevieja kutsuu! Mukaan lähtee seurakaverit Lappalainen & Wallin. Kesän kisoihin valmistava seitsemän päivän treenisetti kutkuttelee jo kivasti takaraivossa. Koitetaan saada Torresta sitten vähän videota aikaiseksi ja toki Instaan kuvaa tarjolle.
Kuten tuossa edellisessä kappaleessa vähän viitteitäkin on, niin tosiaan uudet seuravärit löytyy vaatekaapista tällä hetkellä. Pro Victorian puna-musta-valkoinen edustusasu vedetään päälle kun lappua rintaan asetellaan. Seuran porukka oli ennestään jo tuttua, joten kutsu kun tuli, ei liittymistä seuraan kauaa miettiä tarvinnut.
Summa summarum, talvi meni aika lailla nappiin ja kesää kohti mennään hitaasti mutta varmasti. Sitä odotellessa, keep on rocking!
-Mika-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti