Ei se aina onnistu…

Joroinen pakettiin viikon pohtimisen jälkeen. Otsikko ei liikoja lupaile, mutta mahtuu mukaan jotain hyvääkin, jonka napata mukaan takataskuun. Ja onhan se kuiteskin Joroinen, El Clasico, Suomen Hawaijilla, Savon Pariisissa. Ennen kisaa suurin puheenaine oli lämpötila, tai oikeastaan veden lämpötila. Mennäänkö märkkärillä vai ilman? Lopulta kisa-aamuna virallinen ilmoitus oli, että ilman mennään. Tulihan tuota keskustelua seurattua melko tiiviisti, vaikka itselle se oli ihan sama millä mennään. Enemmän mietitytti, kuinka on palautunut täpäriltä. 

Viime vuoden tapaan paikan päällä oltiin torstaina ja perjantaina sitten seurattiin poikien kans paremman puoliskon sprinttiä, hoidettiin ilmoittautumiset, kisa-infot sekä pyörän viennit. Pyörän viennin jälkeen hoksasin illalla nukkumaan mennessä, että eipä tullut edes testattua, että kaikki toimii moitteetta. Lähinnä mietitytti siksi, että vaihdoin levykiekon paikalleen vasta kyseisenä päivänä. Eipä sitä kauaa jaksanut murehtia, sillä fiilikset kisaan oli korkeat ja vähän tuli ladattua odotuksiakin, kun olotila ennen kisaa ja varsinkin kisa-aamuna oli loistava. 

UINTI – 30.42

Ennen kisaa olin testannut Oulussa paria eri kisa-asua, millä olisi paras uida. Valitsin lopulta vanhan seuran housut sekä sitten T1:ssä paidan päälle. Ns. Parempi kisa-asu tuntu hörppäävän vettä liikaa kaula-aukosta, joten tällä mentäisiin. 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

Perinteisesti rolling start ja lisänä viime vuoteen viisi kisaajaa kerrallaan n. 5 sekunnin välein. Tuttu tapa jo Itävallan täpäriltä. Toivottavasti saa jatkoa, sillä paljon nopeammin pääsee kiinni uintirytmiin. Siirryin lähdössä aika lailla kärkipäähän ja tavoitteena oli minimissään 32-33 min. uintiaika, kun ilman märkkäriä mentiin.  Starttia oli aikaistettu 30 minuuttia, jolla haluttiin välttää mahdollinen ukkosrintama. Ukkosta lopulta ei tullut, mutta aikaistaminen passasi hyvin. Olin hyvissä ajoin valmiina, joten odotteluksi olisi muuten mennyt. 

Viihdoin startti koitti ja game face on! Juoksu veteen ja yksi hyppy hyvään liukuun. Terävä alku noin 100 metriä ja hyvään rytmiin. Lähti menemään kuin oppikirjasta. Alusta alkaen joku kutitteli tasaiseen jalkapohjia, mutta eipä se pahempaa häiriötä aiheuttanut. Hyvä rytmi jatkui ja suunnistuskin meni aika hyvin. Pari kertaa joutui korjaamaan suuntaa, mutta ei mitään siksakkia. Tasaista menoa jatkui samalla kaavalla, joten ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Loppusuoralla alkoi mielessä kytemään ajatus ennakkoa paremmasta ajasta, sillä uinti tuntui hyvältä edelleen ja age groupin kärkilähtijät oli edelleen suhteellisen lähellä edellä. Vihdoin rannassa, lasit silmiltä ja kelloon uinnin väliaika. 30.40 näytti polarin aikarauta. Jumaleissön! Melkeen puoltoista minuuttia ennakkoa parempi. Perässä tullut kutittelija olikin tuttu kaveri. Pro Vicrtorian Antti Ylönen. 

T1 – 2.39

Lähtökohtaisesti nopea vaihto , kun märkkäriä ei tarvinnut riisua. Not, jotain taas tuli sählättyä. Sykevyö ei meinannut mennä kiinni, paidan laitto oli todella nihkeää märästä ihosta johtuen ja jotenkin sitä sähläsi taas kerran. Kaveria ohi oikealta ja vasemmalta. Ehkä sitä joskus oppii… 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

PYÖRÄ – 2.26.23

Sykkeet korkeella, kuten itsellä aina pyörän alussa. Otin rauhassa vauhtia koneeseen, ennen kuin aloin säätää kenkää kiinni pyörän selässä. Hyvin meni. Sykkeetkin rauhottui Joroisten TB:n kääntöpaikalle mennessä ja pyöräjalka tuntui hyvältä. Pikku hiljaa takaa alkoi tulla vahvempaa pyöräilijää, kuten saattoi odottaakkin. Rantasalmelle kääntymisen jälkeen meno alkoi tökkiä ensimmäiseen nousuun. Töitä piti tehdä ihan tosissaan että sai pyörää liikkeelle. Edellä menevät selät kaikkosivat tasaiseen. Tasaiselle meno pysyi vielä kohtuullisena, mutta rentous oli ties missä. Reitti oli tänä vuonna kahtena kierroksena, joten Rantasalmelle asti ei menty, vaan kääntöpaikka huomattavasti aiemmin ja kierroksia siis kaksi. Kääntöpaikalla keskari vielä hyvin tavoitteessa, vaikka pyöritys oli ollut melkoista runnomista. Sama meininki jatkui sitten toiseen suuntaa. 

Toiselle kierrokselle jälleen TB:n kääntöpaikan kautta. Kannustushuutoja pojilta kuulin, vaikka silmiin he eivät osuneet. Nostatti fiilistä jonkun verran. Rentous ja vauhti puuttui edelleen. Pelkkää runnomista ja tuskaista menemistä. Vauhti tippui toisella kierroksella vaikka kuinka yritti työstää. Vesisadekin oli alkanut ja visiiristä piti etsiä paikkoja josta nähdä eteenpäin. Eipä se hidastanut, mutta ei menevää fillaria tänään. Oli kyllä pitkä viimeinen 25 kilsaa. Kello pysähtyi aikaan 2.26.23. Muutaman sekunnin erolla sama aika kuin viime vuonna, joka oli kyllä pettymys. 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

T2 – 2.39

Toisessa vaihdossa ei mitään ihmeempää. Takaraivossa nyki heikko pyörä, joten sai puskea juoksufiilistä esiin ihan tosissaan. Ei nopea vaihto, mutta ei katastrofi. Menomonot liikkeelle, vika osuus edessä. 

JUOKSU 1.38.03

Kannustusta tuli jälleen omalta perheeltä, mikä saa paskankin fiiliksen nousemaan. Sille oli tarvetta. Tavoite oli juosta 4.25-4.30 kilsoja ainakin kaksi ekaa kierrosta, joilla saisi pohjaa hyvälle loppuajalle juoksun osalta. Sitten hyppäsi kehiin Jore Marjaranta ja alkoi takomaan biisiä; Haaveet kaatuu. Ei ollut juoksujalkaakaan tänään. Ekan kiekan aikana tuli jo selväksi, että tänään ei kulje juoksukaan. Ekaa kertaa tämän touhun aloittamisen jälkeen mietin kisan keskeyttämistä. Tai mietin sitä ekan kierroksen aikana aika monestikin. Jostain kaivoin lopulta ajatuksen päähän, että jos nyt keskeytän niin ensi kerralla se tapahtuu paljon heppoisemmin perustein. Naatitaan nyt perkeles! Eipä tartte hikoilla kun vettäkin tulee niin maan perkuleesti. Välillä piti yrittää kiristää vauhtia, mutta ei ollut sitä paloa silmissä enää. Pikku loppukiri kuiteskin piti ottaa ihan perinteitä kunnioittaen. Se oli siinä. Done! Kello stoppiin ajassa 4.40.27.

Kuvan ottanut 

Parempi puolisko

KISAN JÄLKEEN

Vaikka lähtökohdat olivat Joroisille hieman erit mitä aiemmin, olin asettanut kuitenkin tavoitteeksi parantaa ennätystä. 4.35 oli targettina ja minimitavoite. Ei se aina onnistu ja pää pitää kaivaa puskasta esiin. Se on vain kisa, yksi muiden joukossa. Omat analyysit tein tietysti ja valkun kanssa käytiin viikolla puhelimessa analysointi. Ei ollut vaan kroppa täysin palautunut täpäriltä ja vaikka viimeistelyharjoituksen menivät nappiin, niin ne tyhjensivät tankkia liikaa ja liian nopeasti täpärin jälkeen. Ja jossain vaiheessa tulee myös eteen se, että riemukulku loppuu ja kyykkäyksiä tulee eteen. Se tuli nyt Joroisilla. Homma käsitelty ja askelmerkkejä hieman korjattiin kohti Turun Challengen puolimatkaa. Tuo kisa on ns. kakkoskisa kesälle ja aika varmasti vika kisa kesälle, joten sinne sitten all in. Ennen Turkua vielä tulee uusi juttu itselle, kun käydään Pro Victorian porukalla tempaseen Virpiniemi Triathlonissa sprinttiviesti. Saan kunnian aloittaa eli koitetaan uida hyvä alku pyörälle ja juoksulle. Sitä kohden. Vielä on kesää jäljellä!

-Mika-

Mika from Finland, you are an Ironman!

Nuo sanat tallentui korvien väliin Heinäkuun ensimmäinen päivä 2018. Hämärästi ne muistan, koska helvetin paljon kovempi juttu oli lyödä ylävitoset vanhemman poikani kanssa maalisuoralla. Se, että oliko pojan hymyssä ylpeyttä isästä vai enemmän intoa sirkusmaisesta tapahtumasta, ei kaada sitä fiilistä mikä kiersi itsellä sillä hetkellä riutuneessa kropassa. Mennäänpä tovi taaksepäin ja käyn läpi kisan sekä valmistautumiset. 

Uinnin lähtöpaikka

Maalisuora

Valmistautuminen

Talvi on reenattu, se siitä. Enemmän ja laadukkaamin, toki. Leiri Espanjassa takomassa kestävyyttä reisiin, tsek. Kaikki valmiina päätapahtumaan, joka poikkeuksellisesti on jo kesän eka triathlonkisa, eikä päinvastoin, kuten valtavirtaukset. Välillä on hyvä rikkoa kaavoja, ettei kangistu.  Toukokuu ja kesäkuu vedettiin kovaa ja määrää selkeesti mun normiin enemmän. Kun normikuukausi on n. 30-35h niin nyt tunnit paukku sinne 40-45h. Hyvin meni, no probleemos. Vika puoltoista viikkoa ennen kisaa kevennettiin koutsien ohjeiden mukaan ja ohjelmassa oli vain kevyttä, lukuun ottamatta muutamia säpäköitä uinteja. Kisaviikon keskiviikkona isolle kirkolle ja torstai aamuna kotimaisin siivin Muncheniin, josta vuokrakiesillä suoraan pelipaikoille. Majoitus vähän kauempana hälinästä perinteisessä majatalossa, joka oli muuten aika bueno. Torstaina ei mitään sähläystä enää vaan kamojen levitys ja ajatukset kisaan. Perjantaina oli luvassa uintipaikan tsekkaus ja kevyt pyörä illan päälle, jotta kaikki toimisi. Illalla vielä hätäinen käynti pastapartyssä. Fiilis odottava ja levollinen. Lauantaina oli ohjelmassa kisainfo sekä pyörän vienti karsinaan. Kisainfossa alkoi fiilis nousta toden teolla. Infon piti kaveri, jolla oli sana hallussa. Kertoi selkeesti pelin hengen, mutta piti fiiliksen todella korkealla ja hyvänä.  Isot pisteet siitä jälleen. Kun kisa ylipäätään ei ollut ensimmäinen ja kaikki kisat periaatteessa noudattaa samaa kaavaa, ei kamojen viennissä tai muussakaan preppailussa ollut mitään paniikkia. Vain odottavaan kutinaa, että pääsee viivalle. No, meinasin kuitenkin unohtaa tyhjentää paineet renkaista, kun pyörän vein, mutta onneksi hoksasin sen heti kun astuin vaihtoalueen porteista ulos. Saattoi toki olla vaikutusta asiaan kun kaverit portilla tyhjensi renkaita. Mutta vinkkinä lukijoille; vaikka kuinka tuttua kaikki olisi, niin tsekkauslista aina ja sen läpikäynti huolella. Ei tartte sitten nukkumaan mennessä miettiä, että mitä oon unohtanu. 

Seleffie

Race Briefing

Bike Checkkiin lähdössä

Munamankeli odottaa tielle pääsyä

Kisa

Aamulla nousin ylös jo ennen kellonsoittoa vähän neljän jälkeen. Ei väsyttäny yhtään ja untakin oli saanu reilu viis tuntia. Ihan ok, sillä kisaa edeltävä yö ei oo niin oleellinen mitä sitä aikaisemmat, jotka oli uinunut kuin pikkuvauva. Siis semmoinen hyvin nukkuva. Vähän kiinteää ja kahvia sisään, kamat kantoon ja kohti kisa-aluetta. Vaihtoalueella pyörän silmämääräinen tsekkaus, paineet renkaisiin ja energiat kiinni pyörään. Vielä toinen kello ja geelit juoksupussiin sekä viime hetken helpotus, ennen kuin oli aika siirtyä uintipaikalle. 

Uinti – 59.00 min.

Uinti kroolattiin Worthersee järvessä. Kristallin vihreä, noin 21 asteinen vesi oli kyllä siistein lätäkkö, missä olen uinut. Kun huipennuksena viimeinen tuhat metriä uidaan kanaalissa vaihtopaikkaa kohden, on puitteet uintiosuudelle kunnossa. Ennen uintia oli vähän sähläystä. En ollut selvittänyt, mihin kamat jätetään ennen uintia ja siihen meni aikaa. Vähän hätäilin, kun kello lähestyi uhkaavasti lämmittelyuinnin loppua, mutta eipä siitä pidetty kiinni järjestäjän osalta niin sekin meni sitten lopulta hyvin. Toinen sählinki oli uintikarsina. Olin ajatellut, että 60-70 min ryhmä on mulle passeli ja änkäsin sen karsinan kärkeen. Ei menny kauaa ku jokku Pablot alko selvittään, mistä kohtaa portti aukastaan ja kun siihen ei tullu selkeetä vastausta, alkoi niiden ja parin muunkin hätäily. Olin jo lähteä mukaan sähläilyyn, mutta maltti pysyi ja päätin kylmästi marssia alle tunnin ryhmän perälle muutaman muun kaverin kanssa. Tuo ryhmä lähti ekana matkaan ja niiden osalta reiti järveen oli selvä. Päätös oli aivan oikea, sillä karsinassa oli hyvin tilaa ja rauhassa sai heilutella käsi ja jalkoja, jotta valmius oli päällä koko ajan. Ei menny kauaa, kun olin jo portilla ja lupa veteen tuli. Pari tiukkaa juoksuaskelta ja muutama sammakkohyppy ennen kuin pääsi kauhomaan. Taktiikka oli alkuun vähän terävää ja sitten rytmistä kiinni. Keep it simple ja lähti meneen just oikeeta rataa, kirjaimellisesti. Uinti lähti todella iisisti käyntiin ja mietinkin heti, että menenkö maisemavauhtia. En menny, sillä porukkaa aloin ohitella välittömästi. Välillä yritin hakea peesiä jostain, mutta aika nopeasti totesin, että menen omaa vauhtia pikkuisen optimilinjan oikealla puolen, niin ei tartte yli uida. Totesin jo ekalla suoralla, että joko mulla kulkee tai sitten porukka yliarvioi oman uintivauhdin. Toivoin jälkimmäistä ja tunsin, että itellä on helppoa. Eka käännös, no problem. Sama linja ja meno. Toinen käännös ja ekat haasteet. Aamuaurinko nousemassa ja pikku huurut lasissa, jolloin ei tahtonut poijuja nähdä. Menin pääsääntöisesti muun porukan suunnistamisen varassa. Kohta edessä olikin jo kanaalin portti, siitä sisään ja porukkaa kanaalin reunoilla ihan perkuleesti. Kaikki huusi ja kannusti. Mikä fiilis! Varmaan vauhtikin kasvoi. Pikku uho päälle ja päätin, että keskilinjaa mennään ja jos joku tulee eteen eikä väistä niin yli sitten! No en ihan yli mennyt, mutta muutamassa ahtaassa kohdassa pidin linjani ja muut onneksi kohteliaasti antoi tilaa. Vika mutka ennen nousua vedestä oli ahdas ja pari muutakin oli samoilla ajatuksilla. Muutama isku Rocky Balboan tyyliin molempiin suuntiin, mutta veljellisesti toki. Vedestä ylös ja pikku horjahdus. Heti perseelleen, ei sittenkään sillä kaksi kisajärjestäjän kättä oli heti kiinni hihassa ja auttoi ylös. Tack! Lasit pois silmiltä ja kelloon vilkasu. 58.59 (virallinen 59.00)! Mitä ihmettä! Reippaasti alle tunnin ja tavoite oli 1.01-1.02 eli pari minuuttia alle tavoitteen. En ollut tuota vauhtia nopeampaa uinut kuin sprintissä, joten jotain tullut tehtyä altaassa oikein männä talvena. Kisajärjestäjän mukaan uinti oli 3,9 km ja oma kello näytti 3,994 km. Eli oikea linja tuotti vähän extraa, mutta ihan sama, uinti oli parasta mitä ever. 

Pyörä – 5.20.25 (+T1 - 5.27)

Uinnista T1:lle oli pieni siirtymä. Jokunen sata metriä punaista mattoa yleisen jälleen kannustaen kiitettävällä efortilla. Pyöräpussi narikasta, märkkäri veks ja potta päähän. Matkalla vielä herra helpotus ennen kuin pyörälle siintäsin. Siinäkin meinasin ohi juosta, mutta onneksi nopea hoksaus ja siihen ei montaa sekuntia mennyt. Kohta olinkin jo kampea pyörittämässä. Aikaa meni 5.27, josta kustauko ja siirtymä vei leijonanosan. Muu toiminta oli mielestäni sujuvaa ja nopeahkoa. 

Pyörässä tehtiin alkuun pikku extralenkki, jotta vaadittavat kilsat tulisi kokonaisuutena kasaan. Sitten ammuttiin reitille eli 2x n.90km. Alkuun päästeltiin about 30 km. suht tasaista jossa keskarikin nousi kivasti. Sitten alkoi eka isompi nousu eli selkä ylös ja vaihdetta pienempään. Meni ylös kevyellä huohotuksella. Tässä vaiheessa porukkaa oli lappanut ohi melkoinen määrä, possujunana tai ilman. Itelläkin ohituksia jokunen, mutta tiedostin kyllä että teräsreisiä lappaa ohi tasaiseen ekan luupin aikana. Energiaa olin alkanut ottamaan tasaisesti joka 25 minuutti. Pyörän alusta alkaen. Eväinä toimi Cliffin patukat, blocksit sekä geelit. Jokaisen energiamätön jälkeen urkkajuomaa perään. Settien välissä vettä tasaiseen tahtiin. Tämä kaava meni kyllä ihan hyvin pyörän loppuun saakka. Kilsojen 20-70 välissä nautiskeltiin enemmän ylämäkivoittoisesta setistä höystettynä muutamalla todella vauhdikkaalla laskulla. Eka kierroksen aikana huippunopeus parhaimmillaan 69,4km/h. Meinasi alkaa myyrä kurkkimaan kun pyöräkin alkoi väpättään noissa vauhdeissa. Mutta olihan se helvetin siistiä päästellä tikuilta yli kuuttakymppiä muutamissa mäissä. Teräviä käännöksiä alamäissä ei ollut juuri nimeksikään ja niistä varoiteltiin sopivan ajoissa. Kiekan terävin ja pisin nousu, Rupertiberg oli n. 63 km. Kohdalla. Siinä sai ihan tosissaan veivata ja puuskuttaa. Mielestäni nousin mäet kokonaisuudessaan aika säpäkästi molemmilla kierroksilla. Tosin jälkikäteen ajateltuna varmaankin liian isoilla tehoilla, koska juoksussa se kostautui. Näissä kinkereissä wattivehkeistä todellakin olisi hyötyä. Sykkeiden peilaus mäkien osalta on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Kierroksen viimeiset 20 km oli sitten mukavaa laskettelua lähes kääntöpaikalle asti. Sai hyvin huuhdeltua happoja jaloista. Kääntöpaikalla olikin kunnon karkelot käynnissä, jumaleissön, ihan karvat nousi pystöön. Eikä varmasti noussut kylmyydestä saati nestehukasta. Fiilis lähtä toiselle kiekalle oli katossa. Eka kiekka aikaan 2.37. Omasta tavoiteajasta jäljessä 2min. Ei paha, sillä ihan suunnitelman mukaan menin (tavoite oli ajaa n. 5.10-5.15) 

Sama kaava, alkuun mukavaa menoa sen 30 kilsaa ja sitten nousuhulinat. Tokalle kiekalle oli luontoäiti pukannut kierroksen takaosalle myös yltyneen vastatuulen. Sinne siis missä mäkiä veivattiin myös. Sitä oli ekallakin kiekalla, mutta maltillisesti. Jälkikäteen majoituksen omistajan kanssa juteltua, hänkin oli todennut, että epätyypillisen reipas tuuli oli ollut päivällä, mitä normaalisti ei ole. Matka alkoi pikkuhiljaa tuntua jaloissa. Ajatuksissa vain, että olisipa juoksujalkaa vielä sopivasti jäljellä pyörän jälkeen. Mäet alkoi painaa ja vastatuulikin iski hanttiin. Persekin puutui ja suorastaan ketutti välillä. Vilkaisu maisemiin ja state of mind takaisin oikeaan suuntaan. Onhan tää siistii! Kohta olikin Ruupertinmäki jälleen edessä. Reisissä tuntu, vaikka mäki menikin suht hyvin ylös. Mäen päällä oli todettava itselle, että jos ihmeitä ei tapahdu, meni juoksujalat aika lailla mäkiin ja vastaiseen. Liian kovaa ja liikaa keskaria tuijottaen. Fak! Loppu 20 km iisisti vaihtopaikalle saakka toivoen parasta. Kello pysähty T2:n ovella aikaan 5.20.25 eli toiselle kiekalle meni aikaa n. 2.43. Ei katastrooffi, mutta laskin päässä, että sub10 vaatii 3.30 ajan maralle. Sanoisin, että menee nätisti pelkkänä juoksuna, osana täysmatkaa vaatii aika lailla nappijuoksun. Nyt vielä juoksujalkaa oli jätetty pyörän mäkiin. Mission impossible, mutta yritetään niin pitkään kuin mahdollista. T2 meni vähän hitaammin kamojen vaihdon osalta mitä T1, mutta sisälsi jälleen pirun pitkän kustauon. 

Juoksu – 3.52.08 (+T2 – 4.43)

Juoksuun siis ajatuksena paukuttaa tasaseen 4.55 kilsoja niin pitkään kuin vain jalka antaa myöden. Ekan vitonen meni jopa vähän alle tuon, mutta pelin henki oli kyllä selvä. Tätä vauhtia ei mennä maaliin saakka, ei edes 30 kilsaan saakka. Tuo 30 km oli ennen kisaa itelle semmoinen raja, että jos sinne menee tavoitevauhtia niin perskeles loppu taistellaan vaikka väkisin suunnilleen samoihin kilsavauhteihin. Tuo 30 km kummitteli myös viime vuoden Tahkolta, kun sillon oikea polvi otti lopputilin ja sillon nilkutin lopun 12 km. maaliin. 

Lämpötila oli vähän noussut pyörän jälkeen ja oli n. +25 varjossa. Ei paha kun märkiä sieniä oli tarjolla tasaiseen tahtiin ja juoksun aikana pääs varjoihinkin välillä piiloon. Ajatus pitää korsetti kasassa, jotta asento ei lysähdä. Tämä veisi vähemmän energiaa ja rytmi pysyy paremmin päällä. Perhekin oli tsemppaamassa reitin varrella, siitä sai kyllä lisää buustia aina vähäksi aikaa. Henkisesti enemmän. Vatsa alkoi oikutella. Annoin valittaa ja viivyttelisin wc stoppia niin pitkälle kuin pystyy. 15 km kohdalla siitä stopista tuli 3 minuutin mittainen ja olin jo jäljessä aikatavoitetta. Taistelin jo henkisesti melko kovilla ja yritin pitää kuitenkin kiinni tuosta kilsavauhdista. Puolimatkassa käytännössä game over. Vauhti hidastui selkeästi ja 25 kilsan kohdalla annoin periksi hetkellisille kävelyille. Jalat oli finaalissa, mutta suurin naksaus kuului pään sisältä. Tuon jälkeen käytiin varmaan aika monellekin täysmatkalaiselle tuttuja porinoita itsensä kanssa laidasta laitaan. Kaikki alkoi tuntumaan helvetin vaikealta. Välillä kun sai hetkeksi pelin kasaan pään sisällä, piti ottaa uusi tavoite. Jotenkin se helpottaa omaa menoa, kun tietää mitä kohden on menossa ja millä intensiteetillä, vauhdilla tms. Noita tavotteita tulikin laitettua viimeisen 15 kilometrin kohdalla aika monta. Välillä se oli yhden minuutin helpottava kävely, välillä se oli juoksu seuraavalle tankkauspaikalla ja välillä se oli maaliin pääsy. Kävelyn määrä lisääntyi ja juoksu oli kuin hidastetusta filmistä. Suoraan sanoen vitutti, mutta ei mahtanut mitään. Aikansa kun matelee niin tulee se maali väkisinkin eteen. Vauhtia se ei nostanut, mutta fiilistä kylläkin. Oli se kyllä makiaa tulla matolle juoksemaan vikat sata metriä karnevaalin keskelle. Spottasin nopeasti vanhemman poikani ja tuo yläfemma pelasti päivää todella paljon. Ei tullu kyyneltä, mutta herkäks veti. Huh huh, Im done. 10.21.43. 

Vajaan puolivälin kohdalla

Yläfemmat kehiin!

Kisan jälkeen

Mitsku tuli kaulaan ja perhe oli vastassa heti maalialueelta poistumisen jälkeen. Ei harmittanut, sillä juoksun vika 17 km. oli niin vaikea, että välillä oikeasti mietti, pääseekö maaliin saakka. Vaimo ja lapset hymyili, onnitteli ja halaili. Fiilis nousemaan päin. Pari fotoa ja recovery alueelle suihkuun, hierontaan ja syömään (ei hirveästi maistunut). Pyörä ja vaihtopussit noutoon ja autolle. Kohta jo majapaikassa. 

Jossain tuolla nimikin on

Rok rok!

Illan päälle ajatuksissa pyöri kaikenlaista. Täysmatka on siinä mielessä erilainen, että sen aikana käy itsensä kanssa melkoista keskustelua laidasta laitaan. Kliseisesti mm. ”tää on kyllä viimeinen kerta” tai ”ei tässä oo mitään järkeä”. Kävihän ne itelläkin mielessä. Illalla ja parin seuraavan päivän aikana on tullut analysoitua kisa omalta kantilta useaan otteeseen. Lyhyesti se menee näin. Uinti oli bueno, pyöräily ok ja juoksu kuraa. Se, että mikä johti näihin asioihin, on tullut esille yllä olevasta reportaasista. Entäs se ”viimeinen kerta”? No joskus se tulee varmasti, mutta Ironman Austria (Klagenfurt) se ei ollut. J

Tomorrow is a new day!

Keep on rockin! 

-Mika-