Joroinen – puolimatkan SM

Kirjoittelut jääneet aika vähiin ja melkein tuli kuopattuja koko blogi bittiavaruuteen tossa joku viikko sitten. Lyhyttä ja ytimekästä tarinaa kuvilla höystettynä tulee lähinnä Instagramin välityksellä. Mutta meni se Joroinen sen verran suun myötäisesti että pitää jotain jättää muisteltavaksi tarinan muodossa. Lopussa lyhyesti kisoista ennen Joroisten skabaa. 

Tälle kesälle oli suunnitellut ns. A- ja B-kisan, joiden ehdoilla painettaisiin menemään. Siihen völjyyn sitten jotain muuta pikku kivaa. Kotimaassa mennään koko kesä, joten ulkomaan kisailut saa odotella seuraaville vuosille. A-kisana toimii Tahkon täysmatkan SM-kisa, eli palaan sinne mistä se täysmatkailu sai alkunsa ja B-kisaksi Suomen legendaarisin kisa eli Joroisten puolimatka ja sinne 4:30:00 alitus. 

Talvi oli siinä mielessä erilainen edellisiin vuosiin, että harjoittelusta vastasin täysin itse. Kaksi ja puoli vuotta menin Tribasen mukana ja nyt oli aika kokeilla uutta. Toki isosti tuli apua ja neuvoa seurakavereilta. Rytmitykseen tein muutoksia sekä treenitunteja on lisätty jälleen aavistuksen verran. Rytmitys noudatti 3+1 teemaa eli kolme reipasta/kovaa viikkoa ja yksi selkeästi kevyt. Toki tärkeintä edelleen on ja oli pitää yllä laatua aina kun treenimoodiin menee. Toukokuun loppupuolella muutin talvirytmityksen hieman erilaiseksi, jotta kroppaa ei puudu samaan menoon. Tämä oli oikea ratkaisua ja kunto otti hyvää nousua kesän alussa. Tässä kohtaa mentiin muotoon 9 treenipäivää + 2 lepoa + 9 treeniä + 1 lepo + viikko vähän kevyemmin. Tätä kiertoa oli kaksi kappaletta, jotka päättyivät siis Joroisille.  Toisen kierroksen toinen 9 treenipäivän setti oli hieman haasteellinen kun perheen kanssa oltiin lomareissulla kotimaata kiertämässä, mutta yllättävän hyvin löytyi paikat ja ajat treeneihin niin laakealta Pohjanmaalta, Turun saaristosta kuin pääkaupungin sykkeestäkin. Toki perheelle ja puolisolle iso peukku kun sain hoidella treenitkin lomareissun yhteydessä. 

Pyörälenkillä Turun saaristossa

Joroisille saavuttiin hyvissä ajoin jo keskiviikkona, mikä oli aivan oikea ratkaisu. Ei mitään kiirettä mihinkään suuntaan ja kerkesi tehdä kevyet treenit vielä alle, pyörä+juoksu keskiviikkona illasta ja pikku vedot Valvatuksessa torstaina. Vesi oli kyllä juuri oikean lämpöistä märkkärivetoon ja luotto alle puolen tunnin uintiin vahva. Parina aikaisempana vuonna on saanut jännittää puolison menoa sprintissä, mutta tällä kertaa sain kunnina kulkea 8-vuotiaan poikani vierellä uinnin ja pyöräilyn kun hän osallistui ensi kertaa triathloniin lasten sarjassa. Tuosta kisasta riittäisi tarinaa pitkästikin, mutta olihan hienoa kun poika nautti koko matkasta ja ilmoitti kisan jälkeen että haluaa kisata Tahkolla kans. Bonuksena tuli alle 9-vuotiaiden poikien sarjan voitto eli lentävä lähtö näihin kinkereihin. 

Kisa-aamu. Arto tsemppaamassa ja Jussi kameran takana. Muut kisaamassa.

Arto, Antti (SM 1 ag 40-44), Tatu, minä, Lotta (SM 2 ag.35-39), Matti ja Laura

Lauantaina oli sitten aika astua areenalle. Sanoin aamusta seurakaveri Lauralla, että mahassa ollut mukava kutina jo perjantaista lähtien. Tuo hyvä kutina ollut vähän kateissa viime kesän Itävallan Ironmanin jälkeen. Pyörällä Valvatuksen rantaan ja peruspöhinät käyntiin vaihtoalueella, lämppäriuinnilla ja vessakäynneillä. Kohta oltiinkin jo rolling startin etujoukoissa. Lupa tuli lähtöön ja vauhdilla kohti järveä jonne piti tietenkin hypätä rannasta näyttävästi. No näyttävästi korjailin sitten myös nenälle valahtaneita lasejakin. :) No ei menny ku reiska viis sekkaa että olin menossa. Pläni oli mennä tasaisen kovaa koko ajan ja näin meninkin. Ehkä takasuoralla tuli hetkellisesti vähän vaisumpaa menoa, mutta se ei kestänyt kovin kauaa. Loppusuora tuli vastaan aika nopeasti ja pian jo ylös järvestä. Ajasta ei ollut mitään hajua, koska olin jättänyt ekaa kertaa kellon pois uinnin ajaksi, jotta ei mene turhaa aikaa sen kanssa säätämiseen kun märkkäriä riuhtoo pois. Vaihto meni loppupeleissä ihan hyvää vauhtia meikäläiseksi ja nopein vaihto mitä Joroisissa saanut aikaan T1:llä. Uintiajan sain tietää sitten maalissa, joka oli 29.14 eli PB ja reilusti alle minimitavoitteen. Vielä jäi 29 minuuttia rikkomatta, ehkä ensi kesänä. 

Uinti 29:14 

T1 2:14

Pyöräosuudelle tavoite oli alle 2:22 ja semmoisella vedolla, että juoksujalkaa piisaa vielä hyvään puolimaraan. Ei mitään hölmöilyjä wattien kanssa Valvatukselta kisakeskukseen vaan alku maltilla ja sitten kaasua. Pyörä lähti hyvin käyntiin ja alkuvaiheessa saavutin jonkun SKB kaverin selän, joka sitten kuitenkin ajoi sen verran hyvää vauhtia, että kun pyörämittaria kurkin niin watit, sykkeet ja vauhti natsasi sen verran hyvin, että päätin pysyä tuon selän perässä. Ja vähintään sallitun peesietäisyyden pääässä, jotta ei ylimääräisiä viiden minsan lepotaukoja tulisi dumarin toimesta. Ensimmäisellä kierroksella tuuli oli maltillinen ja kierros meni kyllä helpon tuntuisesti. Toiselle kiekalle lähdettäessä loivaan ylämäkeen ajettaessa ajauduin hetkellisesti liian lähelle edessä ajavaa ja tuomari välittömästi huomautti asiasta. Penalttia ei onneksi tullut ja tuon jälkeen tein päätöksen, että nyt lisätään kaasua kun puolimatkassa kello puheli 2:21 alitusta ja mieleen pamahti heti jopa 2:20 alitus vauhdin nostolla. Vilkku päälle ja vasemmalta ohi. Watit nousi ja niitä pitelin ylhäällä jonkun aikaa, että kaveri jäisi sen verran taakse, ettei jää roikkumaan. Ja sehän toimi. Rantasalmelle päin kun käännyttiin niin tuulikin oli ottanut askeleen kovemmaksi ja ei puhaltanut enää selkeästi yhdestä suunnasta. Välillä piti puskea naama tangossa kiinni ja toinen kierros tuntui selkeästi raskaammalta ja työläämmältä. Vauhti ei onneksi paljoa laskenut ja kisakeskuskin häämötti jo edessä. Vaihtoon tultiin yhtä aikaa oman ag-sarjan voittajan Arttu Aaltosen kanssa. Tiesin hänen olevan eri kaliiberin juoksija, joten peesihommia ei tarttenut paljoa miettiä juoksua ajatellen. Pyörä räkkiin ja lenkkareita vaihtaan. Jälleen nopeahko vaihto edellisiin vuosiin verrattuna ja oma PB pyörään, joka jäi 5 sekkaa minimitavoitteesta. Eli aikataulussa tiesin olevani pyörän ja vaihtojen osalta. Uinnista ei ollut mitään hajua vielä. 

Pyörä 2:22:05

T2 1:57

Pyöräosuuden kääntöpaikalla kisakeskuksessa

Juoksu oli tuntunut lähes koko kesän hyvältä ja toukokuussa juostu 10km ennätys antoi uskoa, että pystyisin painamaan koko juoksun 4.20-4.25/km vauhdilla, joka toisi pikkuisen vajaalla reitillä (20,72 km Polarin mukaan) 1:31-1:32 juoksuajan. Minimitavoite oli juossa 1:33 ja pöljän päivän juoksu olisi tuo 1:31 tai alle. Näillä ajoilla olisin menossa alle 4:30 joka oli siis ykköstavoite näihin karkeloihin. Ei tullut pöljää päivää juoksuun ja melkoinen survival se oli kaksi viimeistä kierrosta. Ensimmäinen kierros mentiin vielä 1:31 alituksen vauhtia, mutta toisella kierroksella tuli kyllä selväksi se, että vauhti tulee hidastumaan matkan edetessä. Seurakaveri Arto huuteli jossain vaiheessa, että olin kolmantena omassa sarjassa ja tsemppasi kovaa. Tosin tiesin, että penaltyä kärsimässä ollut Aaltonen menisi vielä edelle, joten en paljoa uhrannut ajatusta millekään bodium paikalle. Nyt oli vaan painettava sen minkä jaksoi, eikä perkele yhtään ei periksi. 4:30 alitus oli mielessä ja se puski eteenpäin. Perheeltä tuli jälleen hyvää kannustusta ja läpsyä heittelin poikien kanssa. Gameface päälle ja peukaloa ylös. Viimeiselle kierrokselle lähtö tuntui hyvältä ja enää alun piinaavat nousut vesitornille saakka ja sitten saisi lasketella viimeisen reilun kolme kilsaa. Kyllä tuntu nousut pahalta ja kävelyks heittäminen ei todellakaan ollut mikään vaihtoehto. Lopussa sain aikana jonkun kirin tapaisenkin ja maaliviivan ylitin juoksuajassa 1:33:14. Vähän menin yli minimin, mutta peilaten siihen, kuinka vaikeaa oli kaks viimeistä kierrosta, juoksuaika tyydytti enemmän kuin vähän. Jälkikäteen ajateltuna heikko juoksupäivä tuotti kohtuullisen ajan, joten hyvänä päivänä tuosta lähtee reippaasti pois. Ehkä ensi kerralla. 

Juoksu 1:33:14

Maalissa oli pakko nojata tovi polviin ennen kuin pystyi hymyileen ja fiilisteleen kisaa maalissa jo tovin olleen seurakaveri Tatu Lappalaisen kanssa. Tatu paineli kans todella hyvin ja pisteli omat PB:t uusiksi minuuttitolkulla. Seuraavaksi oli saatava selville ne ajat ja olihan makia uutinen! 4:28:45 eli reippaasti alle 4:30 ja uus PB about kahdeksalla minuutilla. Bonus oli vielä tuloillaan, sillä kisaa seuraamassa ollut isä tokaisi että tulin toiseksi omassa sarjassa. En ollut uskoa tuota heti, mutta selvisi pian, että edeltä oli keskeyttänyt pari kaveria ja näin ollen kaulaan pujotettaisiin ensimmäinen SM-mitali. Olipa vain makeat fiilikset ja nappiin mennyt kisa! Kiitokset perheelle ja vanhemmille kannustuksesta, oli jälleeen pro tasoa ja kannustuksen kyllä kuuli ja tunsi sisuksissa asti. Seurakavereille myös kiitosta ja peukkua, kannustusta sai ja bodium sijoituksia tuli sekä läjä kovia tuloksia! Hyvä Pro Victoria! Järjestelyt toimi myös jälleen erinomaisesti ja vaikka kisaajia ei niin paljoa ole verrattuna parin vuoden takaiseen (Lahti IM puolikas vie osansa) niin onhan tuo kisa ihan päällikkötasoa! Jospa se taas ens kesänä kalenteriin eksyy. 

Done, rok rok!

Finish Time 4:28:45

Ensimmäinen SM bodium sijoitus, fiilis sen mukainen

Fiilistelyä

Vajaa viikko Tahkon täydelle matkalle, se onkin oma tarinansa sitten. 

Kesän kisoja

Duathlonin SM-sprintti, Tikkakoski

Toukokuussa startattiin kisakausi käyntiin Tikkakoskella järjestetyssä duathlonin sprintti SM-kisassa. Lähdettiin toverien Lappalainen ja Wallin kanssa kohti Keski-Suomea päivän reissulle. Hapokas tunteroisen rykäsy neljän tunnin ajomatkan jälkeen ei ole mikään ideaalitilanne, mutta käy hyvästä kisanomaisesta treenistä. Samalla tuli nähtyä missä mennään verrattuna matkaseuraan. 

Viileähkö keli ei ollut kovin mieleen, mutta tilanne sama kaikilla. Sen verran oli mammanpoikaa, että hanskat laitoin käteen, muuten menin kisa-asulla. Paukusta liikkeelle sarja kerrallaan (oma sarja 35-45) ja siinä vedettiin heti urku auki. 5 km oli eka juoksuetappi pehmeällä soralla sekä asfaltilla. Hapokasta heti lähdöstä ja semmoista väkisin juoksemista. Vaihtoon tullessa sija 6. Nopea vaihto ja pyörä edessä. Kostea tienpinta oli heti kohtalokas edellä lähteneelle, sillä kaveri veti kunnon pannut kun kenkää asetteli vauhdista jalkaan. Sain väistettyä mutta sykkeet nousi muutaman lyönnin. Alun menin ”rauhassa”, mutta kun Arto Wallin polkaisi ohi alkukilsan aikana, päätin vetää kammet tiukalle. Nyt vaan hanaa ja juoksu menee sitten miten menee. Sainkin aika hyvän vedon päälle ja pistelin pyörässä viidenneksi kovimman ajan. Sijoitus vaihdossa sama. Toinen juoksu oli 2,5 km ja olipa rykimistä. Sykkeet tapissa ja sain hyvin taisteltua. Yksi kaveri meni ohi ja loppukiristä huolimatta jäin kaverista ja viidennestä sijasta neljä sekuntia. Hyvä taistelu ja olihan se kivaa avata kausi hyvissä ajoin. Ensi vuonna uudestaan, jos kisa ei kovin paljoa kauemmaksi etelään siirry. 

Tatu, mä ja Arto menossa pyörien tarkastukseen

Pro Victoria Tikkakoskella neljän miehen voimin

Minä, Tatu, Samu ja Arto

Kovin on pysty asento

Jukolan viesti, Kangasala

Nyt rastia seinään. Paljon tullut huudeltua kotosalla (puoliso suunnistanut puolet iästään), että joskus olen mukana näissä kinkereissä. Legendaarinen Jukolan viesti oli siis ohjelmassa Kangasalan yössä kesäkuun puolivälissä. Jostain kummasta halusta halusin pisimmän osuuden (nautintoa koko rahan edestä). Ehkä siksi, jos tuo kokemus jäisi ainoaksi. Etapin osuusmatka oli rapia 13 kilsaa mutta tulihan tuota sekoiltua mettässä rapia 17 kilometriä. 

Tällä kertaa edustin puolison kotikylän (kaupunki) seuraa, Kuhmon Peuroja. Matkaan perinteisesti ennen kukonlaulua linja-autolla ja paikan päälle seuraamaan Venlojen viestiä, jossa puolisokin oli mukana (juoksi myös Jukolan viestissä). Pitkää odottelua ja levotonta unta muutama tunti ennen omaa osuutta. Lamppua ei onneksi tarvinnut sillä matkaan lähdin aamuhämärässä. 

Alku ja keskivaihe meni aika hyvin, pari pummia (toinen isohko), omaa suunnistusta ja hyviä peesiä. Juoksu tuntu hyvätä, eikä kunnon puolesta ollut mitään ongelmaa. Lopussa seilasin sitten oikein urakalla ja olin kyllä niin ulapalla, että meinasi nousta jokin ottaan. Lopulta kaikki rastit tuli leimattua ja 22 minuuttia omasta tavoiteajasta jäin. Siitäkin about 15 minuuttia tuon lopun sähellyksen vuoksi. Toki realiteetti on, että 2-3 kertaa Oulurasteilla ei ihan anna oikeaa kuvaa, saati oikeaa määrää suunnistuksen saloihin. Mutta iso respect kärkipään suunnistajille. Ne vetää siellä mettässä ihan saatanan kovaa vauhtia. No kivaa oli ja ehkä joskus uudestaan (kuhan on reenannu kartan kanssa vähintään 20-kertaisen määrän mitä tälle keikalle). 

Hailuoto Triathlon, sprintti

Kesän eka triathlonkisa osui sitten kesäkuun loppuun. Tarkoitus puhtaasti vetää homma kovana treeninä kisaomaisesti. Viivalla oli kovia nimiä, joten tiedossa oli kovaa vauhtia ja hapokasta menoa. Kisan ajalle oli luvattu kovaa tuulta mereltä päin, joten oli melkoinen pelastus, että uinti oli satama-altaassa. Ilmeisesti vesikin oli sen verran viileää, että uinti lyhennettiin n. 400 metriin. 

Etukäteen oli tiedossa että naisten sarjassa Parviaisen siskokset vetää lujaa uinnin kuten myös seurakaveri Samu Hanhela. Paukusta rohkeasti peesiin ja siinä jopa pysyinkin about ¾ matkaa kunnes hengitys sakkasi vähän ja jouduin himmaan vauhtia. En kuitenkaan jäänyt juuri ollenkaan ja vedestä noustessa kaikkien selät näkyi. Ylösen Antti tuli puolestaan minun takana ja olikin tiedossa, että Antti painaa jo alussa karkuun. Vaihto olikin sitten yhtä saatanan sähellystä kellon, märkkärin ja polkimissa kiinni olleiden kenkien laiton kanssa. Ylönen paino saman tien ohi ja Samu oli karannut toisen Parviaisen kanssa kauas. Toisen siskoksen saavutin alussa ja ajatuksena oli tiputtaa heti kyydistä kun maantiepyörällä sai peesata. Eipä onnistunu vaan perässä roikuttiin koko matka. Ite painoin laikka punaisella koko matkan ja luulen että takanakin joutu duunia painaan. About kilsa ennen T2:sta sain kiinni Samun ja toisen siskoksen. Ei jaksanu enää rykiä karkuun ja aika helposti oli letka perässä. Samu otti kiihytyksen ennen vaihtoa ja tulikin sinne ennen minua. Jotain sain taas sähellettyä ja koko kolmikko otti eroa heti juoksun alussa. Sisarukset napsin kiinni heti alussa mutta Samu paino menemään sen verran kovaa, että vaikka selkä näky niin eroa tuli pikku hiljaa enemmän. Antti tulikin kohta vastaan ja vei koko kisan näytöstyyliin. Takaa ei tullut uhkaa ja Samun etumatka oli tarpeeksi, joten aika paineetta sai juosta (kuitenkin reipasta vauhtia) koko vitosen. Maalissa kolmas sija ennakkoon kahden kova takana eli aika lailla optimi suoritus vaihtoja lukuun ottamatta. Tästä on hyvä jatkaa! Kisa kisa ja jäi hyvät fiilikset Hailuodosta. Kenties joskus uudelleen.

Bodiumilla Samun ja Antin kanssa

Virpiniemi Triathlon, sprinttiviesti

Viikko Tahkon täpärille, joten viime vuoden tyyliin osallistuminen viestiin ja Pro Victorian viime vuoden viestin voiton puolustaminen. Tällä kertaa viestissä mukana seuran toinen pyörätykki, Jyrki Puttonen ja Terwamaratonin puolikkaankin yleisessä voittanut Ville Nikkinen. Eli kunhan oman osuuden selvitän kunnialla, äijät hoitaa lopun tyylikkäästi. 

Viikon ajan lämpötiloja laskenut pohjoistuuli ja kylmyys oli kadottanut myös Virpiniemen edustan meriveden lämmöt. Kisa-aamun veden lämpötila oli 11,6 astetta, joten edessä oli duathlon. 3,4 km + 19 km + 5,2 km oli matkat. Oma uinti vaihtui siis alun juoksupyrähdykseen joten en ollut lämpötiloja seuranneena ollenkaan harmissaan duathlonista. Paukusta urku auki ja sykkeet punaselle. Juoksumaastosta puolet oli soratien kaltaista ja puolet asfalttia. Heti alusta lähtien joku kaveri iski kantaan kiinni, eikä siitä tippunu vaikka kuinka nyki välillä kovempaa. Vauhdikkaan juoksun sain aikaiseksi ja vaikka laikka oli punaisella niin juoksu tuntu hyvältä. 3.48/km sain keskivauhdiksi eli ihan mukavasti vaikka useampaan viikkoon ei ole tullut kovia vetoja tehtyä IM painotteisen harjoittelun vuoksi. Kärjessä vaihtoon viime vuoden tapaan ja Jyrki irti. Loppu menikin sitten aika lailla odotetun mukaisesti ja voitto tuli selkeellä erolla seuraavaan viestiporukkaan. Well done Pro Victoria!

Paukusta kärkeen

Voittoisa kolmikko

Minä, Ville ja Jyrki