Challenge Turku

Kesän neljäs kisa (triathlon) oli Challenge –sarjan kuuluva Challenge Turku. Jos Ironman Klagenfurt oli se ”ykköskisa” niin Turku oli sitten se kakkonen. Uusi kisa itselle, josta ei paljon negatiivista ollut kuullut ja vähintäänkin mielenkiintoinen kisapaikka loi ennakkoon odottavan ja jopa innostuneen mielentilan. Uutta tulisi olemaan myös se, että vaikeina hetkinä eteenpäin puskeva voima, oma perhe, ei olisi nyt mukana. Jälkikäteen aateltuna kävi melko tuuri, kun oma isä innostui lähtemään kuskin hommiin mukaan, sillä paluumatka oli melko tuskaa. Vasen jalka ei oikein innostunut missään vaiheessa matkustamaan autossa kisan jälkeen. 

Uinti – 31:19

Turun Aurajoki. Ei heti ekalla mieleen tulevalla ajatuksella houkuttele uimaan. Paljon keskustellaan veden lämpötilasta vaan ei hirveästi veden puhtaudesta tai uimakelpoisuudesta. No oletus kuitenkin, että on uimakelpoista. Ennen kisaa totutun kaavan mukaan dippaus kisaveteen. Alkuun kevyttä, pari terävää ja päälle jokunen kymmenen metriä about kisavauhtia. Ekat fiilikset: tahmainen ja suuhun tunkeutuva vähintäänkin erikoinen maku. Lucky me, nuo taivaalliset maut ei vaivanneet kauaa. Ylös vedestä ja rolling start lähtöpaikan kärkiporukkaan. Kesän uinnit kulkeneet sen verran hyvin, että jonon kärkeen uskaltaa asettautua. Tovi odottelua ja kohta baanalle. 

Hyppy laiturilta veteen ja kesän vika kisa liikkeelle. Taisi olla meno päällä monella ja moneen suuntaan, sillä tuli jalkaa ja kättä molemmilta sivuilta. Yleensä tuossa kärjen lähdöissä pääsee myllyttään aika suoraan isossakin porukassa, mutta nyt ei auttanut edes kapea joki helpolla suunnistuksella estämään tuota. Varmaan vajaa pari sataa metriä vaati ennen kuin omat paikat löydettiin ja sit omaa tekemään. Alku meni aika normisti, tosin aika pian ensimmäisen käännön jälkeen joutui jo puskemaan itteä eteenpäin. Itävällan, Joroisten ja jopa Virpiniemen kaltaista sujuvaa menoa ei meinannut millään löytyä. Eikä löytynytkään koko uinnin aikana. Joutui paljon enemmän tekemään töitä tuohon uintivauhtiin, mitä kertaakaan kesän aikana. Silti ei haluttanut hidastaa, vaikka sykkeet löi kovaa. Pienellä riskillä eteenpäin, kävi miten kävi. Toinen käännös ja kohti uinnin loppua. Eihän tuota voinut olla ihmettelemättä Suomen Joutsenen suuruutta ja komeutta kun vierestä meni kohti T1:stä. Vedestä ylös ja totutusti lasit ottalle ja vilkaisu kelloon. Oho, menipä kauan. No eihän se helpolla mennytkään vedessä. En jäänyt murehtimaan, vaan jalkaa toisen eteen ja kohti vaihtoa.

T1 – 2:50

Uinnista oli aika pitkähkö siirtymä pyörälle, joten kerkesi aika hyvin värkkäämään kellon pois ranteesta, märkkäri puolitankoon ja kello takas. Mulla ei tahdo mahtua märkkäri pois kunnolla, jos kelloa ei ota tieltä. Tän operaation kans on usein kiirus jos siirtymä ei ole kovin pitkä. Samalla kerkesin ihmetellä korkeella huitelevaa sykettä. Suht ok vaihto kun mitään kummempaa säätöä ei ollut ja pyörällekin kerralla oikesta väliköstä. 

Pyörä – 2:24:33

Pyörän alussa muutama mutka ja kohti Turku – Helsinki motaria. Vähän jäykältä tuntu ja sykkeet huiteli edelleen taivaissa, vaikka vauhti oli melkosta sunnuntailenkkeilyä. Pari kaveria paino ohi jo kaupunkiosuudella ja lähempänä motaria oli jo jonkun verran vastaista tuulta. Ja sykkeet edelleen koholla. Tiesin, että sykkeet laskee jossain vaiheessa, kunhan malttia riittää. Tällä kertaa sitä olikin. Pakka tiiviinä, ei ylimääräistä heilumista ja ennen kaikka ei mitään runttausta väkisin. Kyllä se sieltä tulee. Ja tulihan se, sillä ennen kääntöpaikkaa sykkeet tasottui, meno alkoi maistua ja kampikin jo pyöriä paremmin. Tosin sain odotella sitä n. 20km. Jälkikäteen se oli oikea ratkaisu, kun kattoo kuinka pyörän loppu meni ja kuinka juoksukin kulki. 

Käännöspaikan jälkeen edessä myötätuuli ja olihan se makiaa mahan täydeltä. Kelloa sen verran kuikin, että ei tainnu alle neljän kympin käydä kertaakaan. Kääntöpaikka toiselle kiekalle tuli nopeahkosti vastaan ja samalla myös itse pääsi käyttämään ”ohituskaistaa”. Kun yleensä on se, ketä ohitellaan niin tekee ihmeen hyvää olla joskus myös se ohittaja. Toisen kiekan vastatuuliosuus kulki huomattavasti paremmin ja myötäosuus jälleen yhtä nautintoa. Kolmas kiekka ei tuonut muutosta sillä sama meno jatkui ja keskarikin jatkoi nousuaan. Jos Joroisilla odotti hyvinkin varhain pyörän loppumista niin nyt ois ollu fiilareita myllyttää pidempäänkin. 

Kuva: aika-ajo.com

Paluu vaihtoalueelle kaupungin läpi sujui melkein mutkitta. Muuten hienosti toiminut liikenteenohjaus herpaantui hetkeksi ja pieni vaaratilanne tuli tien ylittäneiden isä+lastenkärryt sekä rollaattorilla kulkeneen ikämiehen kanssa. Onneksi luin tilanteen jo kauempaa ja napakka huuto ”herätti” tien ylittäjät. Jarrua joutui painamaan ja pientareen kautta kiertämään, mutta muuten selvittiin ilman haavereita. Kesän parasta pyörää kisojen osalta. 

T2 – 1:29

No probleemos. Sujui kerrankin ihan vauhdikkaasti omaan tasoon nähden. 

Juoksu – 1:33:52

Neljä kierrosta Aurajoen rantaa. Ei pöllömpi paikka edelleenkään pistää töppöstä toisen eteen. Kaiken maailman kadunkulkijaa koirankusettajista sunnuntaibissen ryystäjiin ja ulkomaan turisteihin riitti joka välillä, mutta ei tarvinnu kertaakaan väistellä saati huudella eestä pois. Vaikka liikenteenohjaajia ei joka metrille ollut niin pisteet siitä, että kapeissakin kohdissa pystyi keskittyyn omaan jolkotteluun. 

Juoksusta itestään ei kyllä kirjottele finlandia teosta. Hyvää vauhtia liikkeelle, juosta sai ihan tosissaan alusta loppuun. Eka kiekka meni alle 4.17 keskarilla ja vika 4.34. Muut kaks siihen väliin sit. Eli aika lailla normi kaavalla, loppua kohden hidastuen, mutta vauhtia sai pidettyä yllä ilman hyytymistä. Vaan kyllä se vika puolentoista kilsan ”suora” ennen maalia oli niin perkeleen pitkä. J Pikku tuuletuksen maaliviivalla ja maalikuvista päätellen oli aika kärsivä ilme. Enempää ei irronnu, kaikki pelissä, joten tyytyväinen saa olla. Talvella asetettu tavoite jäi rapian neljän minuutin päähän. TOP -6 sijoitus sekä paikka Challengen EM-kisoihin jäi viiden minsan päähän, joten sen osalta turha jossitella. Olis vaatinu huippu päivän, kun tänään oli hyvä+ päivä. 

Total – 4:34:10

M35-39 sarjassa 10

Jos Joroisilla on oma tunnelma niin ei se Turussakaan paskempi ollut. Erilainen, mutta Suomen mittakaavassa tasokas kisa. Uskaltaisin väittää, että kolmen kovan kopla härmässä lienee Joroinen, Challenge Turku ja IM Lahti (70.3). Kahta pystyy suositteleen, kolmas vielä kokematta. Se oli sitten kausi siinä. Jonkinmoinen yhteenveto syssymmällä sit. ’

Rok rok!

-Mika-

Virpiniemi Triathlon - viesti

Johan tässä tovi vierähti, että sai sormet näppäimistölle tuuppaamaan ulos raporttia viime kisoista. Ensin tuutista ulos Virpiniemi Triathlon ja tässä parin päivän sisään sitten Turun Challengen puolikas näkee päivänvalon. 

Elokuun viides käytiin kotimaisemissa Virpiniemi Triathlon. Oiskohan kisa järjestetty neljättä kertaa ja annetaan kelpo pisteet paikalliselle seuralle. Hyvin järjestetty kisa, jossa tietty oma fiilis kun kotikisa. Kerran aikaisemmin ollut mukana sprintissä ja tällä kertaa kisa-asu päälle viestin muodossa. Ensimmäistä kertaa kisasin tässä muodossa. Tilanne heti eri, sillä ei ole vastuussa pelkästään omasta menemisestä vaan koko tiimille. Perhoset saa vatsaan sillä, että ei halua todellakaan olla heikoin lenkki vaan pistää parastaan. 

Omalle kohdalle lankesi tällä kertaa uintiosuus ja Jussi Lotvoselle pyörä sekä Arto Wallinille juoksu. Uinti kulkenut kesän aikana kohtuu hyvin ja kisasta oli viikko Turun kisaan, joten uinti oli juuri passeli kova kuormitus tuohon hetkeen. Viestin muotona oli sprintti, joten uintimatka paperilla olisi 750m. Kyseistä matkaa en kesän aikana ollut kertaakaan myllyttänyt kovaa, mutta asetin kuitenkin itselle tavoitteen; kovaa portista liikkeelle ja lujaa loppuun saakka. 

Tiiviillä kisa-alueella oli hyvä fiilis ja meno ennen kisaa. Otin kevyet ja nopeat lämpät juosten ja vedessä sitten normijutut ennen lähtöä. Ensin vähän kevyttä, sitten avaavia teräviä pyrähdyksiä ja loppuun lyhyet vedot kisavauhtia. Tuolla kaavalla olen mennyt kuluneen ja edellisen kesän. Hyvin toiminut joten mitäpä tuota muuttamaan. Tovin verran odottelua lähtöpaikalla, joka oli vedessä, koska Meriniemen (kisapaikan nimi) ranta on aika matalaa useamman kymmenen metriä. Uinnin lopuksi siis kahlataan tai yritetään jopa juosta matalassa vedessä. Takuuvarma keino nostaa sykkeet taivaisiin vielä ennen rantaa. J

Vihdoin lupa lähteä ja suunnitelman mukaan lujaa porteista. Kärjessä mennään kun ketään edelläkään ei aluksi näy. Ekat about 150 metriä menee aika lujaa, liiankin, koska kova alkuvauhti tuntuu kun ekaa poijua lähestyn. Kaikki keskittyminen poijulle tullessa menee hengitykseen ja edes jonkinlaisen tekniikan ylläpitämiseen. Takasuora edessä ja käännöksessä ei ketään tunnu kutittelevan kantapäitä. Takasuoralla meno tuntuu vaikealta. Lähtösuoran kova veto laittaa takasuoran menon maltillisemmaksi. Yritän pitää kuitenkin kovaa vauhtia yllä ilman että totaalikyykkäystä tulisi. Toinen poiju lähestyy ja loppusuora häämöttää. Maltillisempi meno oli oikea ratkaisu sillä kun loppusuoralla meno tuntuu paremmalta, hengitys kontrolloidulta ja saan vetoihin tehoja paremmin. Meno tuntui oikeastaan aika hyvältä ja menevältä. Sivuilla ei näy muita, joten oletan, että kärkiporukan veturina vaihtoon. Jalkautumispoijut tulivat vastaan aika nopeaan, kroppa ylös vedestä ja juoksuun. Lasit pois päästä, jotka olivat olleet aika huurussa yli puolet matkasta. Vilkaisin taakse ja ketään ei lähelläkään. Täähän meni sit ihan niinku suunnitellusti. Vielä viimeinen spurtti rannalla kohti vaihtoaluetta, jossa Jussi polki jo maata. Chippi pois ja ja Jussille jalkaan. Päälle jotain epämääräistä huutomölinää. Se oli siinä, ekana vaihdossa. Vilkaisin merelle päin ja vieläkään ei ketään näkyvissä. Ajasta ei vielä mitään tietoa kun ei ollut kelloa kädessä. Vaihtoalueella kuulin ajan, joka oli 13.22. Kuulosti aika paljolta siihen nähden kuinka uinti kokonaisuutena kulki. Kisan jälkeen muutamien kanssa juteltua useimpien kellot kertoivat uintisuuden olleen hieman ylipitkä. 

Kuvan ottanut: 

Virpiniemi Triathlon/Haukiputaan Heitto Triathlon

Kuvan ottanut:

Samu Hanhela

Kisa jatkui aika lailla samaa kaavaa loppuun saakka. Jussi nakutti nopeimman pyöräosuuden sprintillä ja Artokin paineli rennon letkeästi oman juoksunsa TOP kolmeen ilman kummempaa puristusta. Sprinttiviestin voitto Pro Victorialle ja mukava kisapäivä pulkassa. Kyllä näissä viesteissäkin on oma fiilis ja tunnelma. Voi hypätä mukaan toistekkin. Toivotaan ensi vuodelle suurempaa määrää joukkueita ”Pohjois-Suomen mestikseen”. 

Kuvan ottanut:

Samu Hanhela

Kuvan ottanut:

Virpiniemi Triathlon/Haukiputaan Heitto Triathlon

Kuvan ottanut:

Samu Hanhela

Ei se aina onnistu…

Joroinen pakettiin viikon pohtimisen jälkeen. Otsikko ei liikoja lupaile, mutta mahtuu mukaan jotain hyvääkin, jonka napata mukaan takataskuun. Ja onhan se kuiteskin Joroinen, El Clasico, Suomen Hawaijilla, Savon Pariisissa. Ennen kisaa suurin puheenaine oli lämpötila, tai oikeastaan veden lämpötila. Mennäänkö märkkärillä vai ilman? Lopulta kisa-aamuna virallinen ilmoitus oli, että ilman mennään. Tulihan tuota keskustelua seurattua melko tiiviisti, vaikka itselle se oli ihan sama millä mennään. Enemmän mietitytti, kuinka on palautunut täpäriltä. 

Viime vuoden tapaan paikan päällä oltiin torstaina ja perjantaina sitten seurattiin poikien kans paremman puoliskon sprinttiä, hoidettiin ilmoittautumiset, kisa-infot sekä pyörän viennit. Pyörän viennin jälkeen hoksasin illalla nukkumaan mennessä, että eipä tullut edes testattua, että kaikki toimii moitteetta. Lähinnä mietitytti siksi, että vaihdoin levykiekon paikalleen vasta kyseisenä päivänä. Eipä sitä kauaa jaksanut murehtia, sillä fiilikset kisaan oli korkeat ja vähän tuli ladattua odotuksiakin, kun olotila ennen kisaa ja varsinkin kisa-aamuna oli loistava. 

UINTI – 30.42

Ennen kisaa olin testannut Oulussa paria eri kisa-asua, millä olisi paras uida. Valitsin lopulta vanhan seuran housut sekä sitten T1:ssä paidan päälle. Ns. Parempi kisa-asu tuntu hörppäävän vettä liikaa kaula-aukosta, joten tällä mentäisiin. 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

Perinteisesti rolling start ja lisänä viime vuoteen viisi kisaajaa kerrallaan n. 5 sekunnin välein. Tuttu tapa jo Itävallan täpäriltä. Toivottavasti saa jatkoa, sillä paljon nopeammin pääsee kiinni uintirytmiin. Siirryin lähdössä aika lailla kärkipäähän ja tavoitteena oli minimissään 32-33 min. uintiaika, kun ilman märkkäriä mentiin.  Starttia oli aikaistettu 30 minuuttia, jolla haluttiin välttää mahdollinen ukkosrintama. Ukkosta lopulta ei tullut, mutta aikaistaminen passasi hyvin. Olin hyvissä ajoin valmiina, joten odotteluksi olisi muuten mennyt. 

Viihdoin startti koitti ja game face on! Juoksu veteen ja yksi hyppy hyvään liukuun. Terävä alku noin 100 metriä ja hyvään rytmiin. Lähti menemään kuin oppikirjasta. Alusta alkaen joku kutitteli tasaiseen jalkapohjia, mutta eipä se pahempaa häiriötä aiheuttanut. Hyvä rytmi jatkui ja suunnistuskin meni aika hyvin. Pari kertaa joutui korjaamaan suuntaa, mutta ei mitään siksakkia. Tasaista menoa jatkui samalla kaavalla, joten ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Loppusuoralla alkoi mielessä kytemään ajatus ennakkoa paremmasta ajasta, sillä uinti tuntui hyvältä edelleen ja age groupin kärkilähtijät oli edelleen suhteellisen lähellä edellä. Vihdoin rannassa, lasit silmiltä ja kelloon uinnin väliaika. 30.40 näytti polarin aikarauta. Jumaleissön! Melkeen puoltoista minuuttia ennakkoa parempi. Perässä tullut kutittelija olikin tuttu kaveri. Pro Vicrtorian Antti Ylönen. 

T1 – 2.39

Lähtökohtaisesti nopea vaihto , kun märkkäriä ei tarvinnut riisua. Not, jotain taas tuli sählättyä. Sykevyö ei meinannut mennä kiinni, paidan laitto oli todella nihkeää märästä ihosta johtuen ja jotenkin sitä sähläsi taas kerran. Kaveria ohi oikealta ja vasemmalta. Ehkä sitä joskus oppii… 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

PYÖRÄ – 2.26.23

Sykkeet korkeella, kuten itsellä aina pyörän alussa. Otin rauhassa vauhtia koneeseen, ennen kuin aloin säätää kenkää kiinni pyörän selässä. Hyvin meni. Sykkeetkin rauhottui Joroisten TB:n kääntöpaikalle mennessä ja pyöräjalka tuntui hyvältä. Pikku hiljaa takaa alkoi tulla vahvempaa pyöräilijää, kuten saattoi odottaakkin. Rantasalmelle kääntymisen jälkeen meno alkoi tökkiä ensimmäiseen nousuun. Töitä piti tehdä ihan tosissaan että sai pyörää liikkeelle. Edellä menevät selät kaikkosivat tasaiseen. Tasaiselle meno pysyi vielä kohtuullisena, mutta rentous oli ties missä. Reitti oli tänä vuonna kahtena kierroksena, joten Rantasalmelle asti ei menty, vaan kääntöpaikka huomattavasti aiemmin ja kierroksia siis kaksi. Kääntöpaikalla keskari vielä hyvin tavoitteessa, vaikka pyöritys oli ollut melkoista runnomista. Sama meininki jatkui sitten toiseen suuntaa. 

Toiselle kierrokselle jälleen TB:n kääntöpaikan kautta. Kannustushuutoja pojilta kuulin, vaikka silmiin he eivät osuneet. Nostatti fiilistä jonkun verran. Rentous ja vauhti puuttui edelleen. Pelkkää runnomista ja tuskaista menemistä. Vauhti tippui toisella kierroksella vaikka kuinka yritti työstää. Vesisadekin oli alkanut ja visiiristä piti etsiä paikkoja josta nähdä eteenpäin. Eipä se hidastanut, mutta ei menevää fillaria tänään. Oli kyllä pitkä viimeinen 25 kilsaa. Kello pysähtyi aikaan 2.26.23. Muutaman sekunnin erolla sama aika kuin viime vuonna, joka oli kyllä pettymys. 

Kuvan ottanut 

@BullseyeTeemu

T2 – 2.39

Toisessa vaihdossa ei mitään ihmeempää. Takaraivossa nyki heikko pyörä, joten sai puskea juoksufiilistä esiin ihan tosissaan. Ei nopea vaihto, mutta ei katastrofi. Menomonot liikkeelle, vika osuus edessä. 

JUOKSU 1.38.03

Kannustusta tuli jälleen omalta perheeltä, mikä saa paskankin fiiliksen nousemaan. Sille oli tarvetta. Tavoite oli juosta 4.25-4.30 kilsoja ainakin kaksi ekaa kierrosta, joilla saisi pohjaa hyvälle loppuajalle juoksun osalta. Sitten hyppäsi kehiin Jore Marjaranta ja alkoi takomaan biisiä; Haaveet kaatuu. Ei ollut juoksujalkaakaan tänään. Ekan kiekan aikana tuli jo selväksi, että tänään ei kulje juoksukaan. Ekaa kertaa tämän touhun aloittamisen jälkeen mietin kisan keskeyttämistä. Tai mietin sitä ekan kierroksen aikana aika monestikin. Jostain kaivoin lopulta ajatuksen päähän, että jos nyt keskeytän niin ensi kerralla se tapahtuu paljon heppoisemmin perustein. Naatitaan nyt perkeles! Eipä tartte hikoilla kun vettäkin tulee niin maan perkuleesti. Välillä piti yrittää kiristää vauhtia, mutta ei ollut sitä paloa silmissä enää. Pikku loppukiri kuiteskin piti ottaa ihan perinteitä kunnioittaen. Se oli siinä. Done! Kello stoppiin ajassa 4.40.27.

Kuvan ottanut 

Parempi puolisko

KISAN JÄLKEEN

Vaikka lähtökohdat olivat Joroisille hieman erit mitä aiemmin, olin asettanut kuitenkin tavoitteeksi parantaa ennätystä. 4.35 oli targettina ja minimitavoite. Ei se aina onnistu ja pää pitää kaivaa puskasta esiin. Se on vain kisa, yksi muiden joukossa. Omat analyysit tein tietysti ja valkun kanssa käytiin viikolla puhelimessa analysointi. Ei ollut vaan kroppa täysin palautunut täpäriltä ja vaikka viimeistelyharjoituksen menivät nappiin, niin ne tyhjensivät tankkia liikaa ja liian nopeasti täpärin jälkeen. Ja jossain vaiheessa tulee myös eteen se, että riemukulku loppuu ja kyykkäyksiä tulee eteen. Se tuli nyt Joroisilla. Homma käsitelty ja askelmerkkejä hieman korjattiin kohti Turun Challengen puolimatkaa. Tuo kisa on ns. kakkoskisa kesälle ja aika varmasti vika kisa kesälle, joten sinne sitten all in. Ennen Turkua vielä tulee uusi juttu itselle, kun käydään Pro Victorian porukalla tempaseen Virpiniemi Triathlonissa sprinttiviesti. Saan kunnian aloittaa eli koitetaan uida hyvä alku pyörälle ja juoksulle. Sitä kohden. Vielä on kesää jäljellä!

-Mika-

Mika from Finland, you are an Ironman!

Nuo sanat tallentui korvien väliin Heinäkuun ensimmäinen päivä 2018. Hämärästi ne muistan, koska helvetin paljon kovempi juttu oli lyödä ylävitoset vanhemman poikani kanssa maalisuoralla. Se, että oliko pojan hymyssä ylpeyttä isästä vai enemmän intoa sirkusmaisesta tapahtumasta, ei kaada sitä fiilistä mikä kiersi itsellä sillä hetkellä riutuneessa kropassa. Mennäänpä tovi taaksepäin ja käyn läpi kisan sekä valmistautumiset. 

Uinnin lähtöpaikka

Maalisuora

Valmistautuminen

Talvi on reenattu, se siitä. Enemmän ja laadukkaamin, toki. Leiri Espanjassa takomassa kestävyyttä reisiin, tsek. Kaikki valmiina päätapahtumaan, joka poikkeuksellisesti on jo kesän eka triathlonkisa, eikä päinvastoin, kuten valtavirtaukset. Välillä on hyvä rikkoa kaavoja, ettei kangistu.  Toukokuu ja kesäkuu vedettiin kovaa ja määrää selkeesti mun normiin enemmän. Kun normikuukausi on n. 30-35h niin nyt tunnit paukku sinne 40-45h. Hyvin meni, no probleemos. Vika puoltoista viikkoa ennen kisaa kevennettiin koutsien ohjeiden mukaan ja ohjelmassa oli vain kevyttä, lukuun ottamatta muutamia säpäköitä uinteja. Kisaviikon keskiviikkona isolle kirkolle ja torstai aamuna kotimaisin siivin Muncheniin, josta vuokrakiesillä suoraan pelipaikoille. Majoitus vähän kauempana hälinästä perinteisessä majatalossa, joka oli muuten aika bueno. Torstaina ei mitään sähläystä enää vaan kamojen levitys ja ajatukset kisaan. Perjantaina oli luvassa uintipaikan tsekkaus ja kevyt pyörä illan päälle, jotta kaikki toimisi. Illalla vielä hätäinen käynti pastapartyssä. Fiilis odottava ja levollinen. Lauantaina oli ohjelmassa kisainfo sekä pyörän vienti karsinaan. Kisainfossa alkoi fiilis nousta toden teolla. Infon piti kaveri, jolla oli sana hallussa. Kertoi selkeesti pelin hengen, mutta piti fiiliksen todella korkealla ja hyvänä.  Isot pisteet siitä jälleen. Kun kisa ylipäätään ei ollut ensimmäinen ja kaikki kisat periaatteessa noudattaa samaa kaavaa, ei kamojen viennissä tai muussakaan preppailussa ollut mitään paniikkia. Vain odottavaan kutinaa, että pääsee viivalle. No, meinasin kuitenkin unohtaa tyhjentää paineet renkaista, kun pyörän vein, mutta onneksi hoksasin sen heti kun astuin vaihtoalueen porteista ulos. Saattoi toki olla vaikutusta asiaan kun kaverit portilla tyhjensi renkaita. Mutta vinkkinä lukijoille; vaikka kuinka tuttua kaikki olisi, niin tsekkauslista aina ja sen läpikäynti huolella. Ei tartte sitten nukkumaan mennessä miettiä, että mitä oon unohtanu. 

Seleffie

Race Briefing

Bike Checkkiin lähdössä

Munamankeli odottaa tielle pääsyä

Kisa

Aamulla nousin ylös jo ennen kellonsoittoa vähän neljän jälkeen. Ei väsyttäny yhtään ja untakin oli saanu reilu viis tuntia. Ihan ok, sillä kisaa edeltävä yö ei oo niin oleellinen mitä sitä aikaisemmat, jotka oli uinunut kuin pikkuvauva. Siis semmoinen hyvin nukkuva. Vähän kiinteää ja kahvia sisään, kamat kantoon ja kohti kisa-aluetta. Vaihtoalueella pyörän silmämääräinen tsekkaus, paineet renkaisiin ja energiat kiinni pyörään. Vielä toinen kello ja geelit juoksupussiin sekä viime hetken helpotus, ennen kuin oli aika siirtyä uintipaikalle. 

Uinti – 59.00 min.

Uinti kroolattiin Worthersee järvessä. Kristallin vihreä, noin 21 asteinen vesi oli kyllä siistein lätäkkö, missä olen uinut. Kun huipennuksena viimeinen tuhat metriä uidaan kanaalissa vaihtopaikkaa kohden, on puitteet uintiosuudelle kunnossa. Ennen uintia oli vähän sähläystä. En ollut selvittänyt, mihin kamat jätetään ennen uintia ja siihen meni aikaa. Vähän hätäilin, kun kello lähestyi uhkaavasti lämmittelyuinnin loppua, mutta eipä siitä pidetty kiinni järjestäjän osalta niin sekin meni sitten lopulta hyvin. Toinen sählinki oli uintikarsina. Olin ajatellut, että 60-70 min ryhmä on mulle passeli ja änkäsin sen karsinan kärkeen. Ei menny kauaa ku jokku Pablot alko selvittään, mistä kohtaa portti aukastaan ja kun siihen ei tullu selkeetä vastausta, alkoi niiden ja parin muunkin hätäily. Olin jo lähteä mukaan sähläilyyn, mutta maltti pysyi ja päätin kylmästi marssia alle tunnin ryhmän perälle muutaman muun kaverin kanssa. Tuo ryhmä lähti ekana matkaan ja niiden osalta reiti järveen oli selvä. Päätös oli aivan oikea, sillä karsinassa oli hyvin tilaa ja rauhassa sai heilutella käsi ja jalkoja, jotta valmius oli päällä koko ajan. Ei menny kauaa, kun olin jo portilla ja lupa veteen tuli. Pari tiukkaa juoksuaskelta ja muutama sammakkohyppy ennen kuin pääsi kauhomaan. Taktiikka oli alkuun vähän terävää ja sitten rytmistä kiinni. Keep it simple ja lähti meneen just oikeeta rataa, kirjaimellisesti. Uinti lähti todella iisisti käyntiin ja mietinkin heti, että menenkö maisemavauhtia. En menny, sillä porukkaa aloin ohitella välittömästi. Välillä yritin hakea peesiä jostain, mutta aika nopeasti totesin, että menen omaa vauhtia pikkuisen optimilinjan oikealla puolen, niin ei tartte yli uida. Totesin jo ekalla suoralla, että joko mulla kulkee tai sitten porukka yliarvioi oman uintivauhdin. Toivoin jälkimmäistä ja tunsin, että itellä on helppoa. Eka käännös, no problem. Sama linja ja meno. Toinen käännös ja ekat haasteet. Aamuaurinko nousemassa ja pikku huurut lasissa, jolloin ei tahtonut poijuja nähdä. Menin pääsääntöisesti muun porukan suunnistamisen varassa. Kohta edessä olikin jo kanaalin portti, siitä sisään ja porukkaa kanaalin reunoilla ihan perkuleesti. Kaikki huusi ja kannusti. Mikä fiilis! Varmaan vauhtikin kasvoi. Pikku uho päälle ja päätin, että keskilinjaa mennään ja jos joku tulee eteen eikä väistä niin yli sitten! No en ihan yli mennyt, mutta muutamassa ahtaassa kohdassa pidin linjani ja muut onneksi kohteliaasti antoi tilaa. Vika mutka ennen nousua vedestä oli ahdas ja pari muutakin oli samoilla ajatuksilla. Muutama isku Rocky Balboan tyyliin molempiin suuntiin, mutta veljellisesti toki. Vedestä ylös ja pikku horjahdus. Heti perseelleen, ei sittenkään sillä kaksi kisajärjestäjän kättä oli heti kiinni hihassa ja auttoi ylös. Tack! Lasit pois silmiltä ja kelloon vilkasu. 58.59 (virallinen 59.00)! Mitä ihmettä! Reippaasti alle tunnin ja tavoite oli 1.01-1.02 eli pari minuuttia alle tavoitteen. En ollut tuota vauhtia nopeampaa uinut kuin sprintissä, joten jotain tullut tehtyä altaassa oikein männä talvena. Kisajärjestäjän mukaan uinti oli 3,9 km ja oma kello näytti 3,994 km. Eli oikea linja tuotti vähän extraa, mutta ihan sama, uinti oli parasta mitä ever. 

Pyörä – 5.20.25 (+T1 - 5.27)

Uinnista T1:lle oli pieni siirtymä. Jokunen sata metriä punaista mattoa yleisen jälleen kannustaen kiitettävällä efortilla. Pyöräpussi narikasta, märkkäri veks ja potta päähän. Matkalla vielä herra helpotus ennen kuin pyörälle siintäsin. Siinäkin meinasin ohi juosta, mutta onneksi nopea hoksaus ja siihen ei montaa sekuntia mennyt. Kohta olinkin jo kampea pyörittämässä. Aikaa meni 5.27, josta kustauko ja siirtymä vei leijonanosan. Muu toiminta oli mielestäni sujuvaa ja nopeahkoa. 

Pyörässä tehtiin alkuun pikku extralenkki, jotta vaadittavat kilsat tulisi kokonaisuutena kasaan. Sitten ammuttiin reitille eli 2x n.90km. Alkuun päästeltiin about 30 km. suht tasaista jossa keskarikin nousi kivasti. Sitten alkoi eka isompi nousu eli selkä ylös ja vaihdetta pienempään. Meni ylös kevyellä huohotuksella. Tässä vaiheessa porukkaa oli lappanut ohi melkoinen määrä, possujunana tai ilman. Itelläkin ohituksia jokunen, mutta tiedostin kyllä että teräsreisiä lappaa ohi tasaiseen ekan luupin aikana. Energiaa olin alkanut ottamaan tasaisesti joka 25 minuutti. Pyörän alusta alkaen. Eväinä toimi Cliffin patukat, blocksit sekä geelit. Jokaisen energiamätön jälkeen urkkajuomaa perään. Settien välissä vettä tasaiseen tahtiin. Tämä kaava meni kyllä ihan hyvin pyörän loppuun saakka. Kilsojen 20-70 välissä nautiskeltiin enemmän ylämäkivoittoisesta setistä höystettynä muutamalla todella vauhdikkaalla laskulla. Eka kierroksen aikana huippunopeus parhaimmillaan 69,4km/h. Meinasi alkaa myyrä kurkkimaan kun pyöräkin alkoi väpättään noissa vauhdeissa. Mutta olihan se helvetin siistiä päästellä tikuilta yli kuuttakymppiä muutamissa mäissä. Teräviä käännöksiä alamäissä ei ollut juuri nimeksikään ja niistä varoiteltiin sopivan ajoissa. Kiekan terävin ja pisin nousu, Rupertiberg oli n. 63 km. Kohdalla. Siinä sai ihan tosissaan veivata ja puuskuttaa. Mielestäni nousin mäet kokonaisuudessaan aika säpäkästi molemmilla kierroksilla. Tosin jälkikäteen ajateltuna varmaankin liian isoilla tehoilla, koska juoksussa se kostautui. Näissä kinkereissä wattivehkeistä todellakin olisi hyötyä. Sykkeiden peilaus mäkien osalta on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Kierroksen viimeiset 20 km oli sitten mukavaa laskettelua lähes kääntöpaikalle asti. Sai hyvin huuhdeltua happoja jaloista. Kääntöpaikalla olikin kunnon karkelot käynnissä, jumaleissön, ihan karvat nousi pystöön. Eikä varmasti noussut kylmyydestä saati nestehukasta. Fiilis lähtä toiselle kiekalle oli katossa. Eka kiekka aikaan 2.37. Omasta tavoiteajasta jäljessä 2min. Ei paha, sillä ihan suunnitelman mukaan menin (tavoite oli ajaa n. 5.10-5.15) 

Sama kaava, alkuun mukavaa menoa sen 30 kilsaa ja sitten nousuhulinat. Tokalle kiekalle oli luontoäiti pukannut kierroksen takaosalle myös yltyneen vastatuulen. Sinne siis missä mäkiä veivattiin myös. Sitä oli ekallakin kiekalla, mutta maltillisesti. Jälkikäteen majoituksen omistajan kanssa juteltua, hänkin oli todennut, että epätyypillisen reipas tuuli oli ollut päivällä, mitä normaalisti ei ole. Matka alkoi pikkuhiljaa tuntua jaloissa. Ajatuksissa vain, että olisipa juoksujalkaa vielä sopivasti jäljellä pyörän jälkeen. Mäet alkoi painaa ja vastatuulikin iski hanttiin. Persekin puutui ja suorastaan ketutti välillä. Vilkaisu maisemiin ja state of mind takaisin oikeaan suuntaan. Onhan tää siistii! Kohta olikin Ruupertinmäki jälleen edessä. Reisissä tuntu, vaikka mäki menikin suht hyvin ylös. Mäen päällä oli todettava itselle, että jos ihmeitä ei tapahdu, meni juoksujalat aika lailla mäkiin ja vastaiseen. Liian kovaa ja liikaa keskaria tuijottaen. Fak! Loppu 20 km iisisti vaihtopaikalle saakka toivoen parasta. Kello pysähty T2:n ovella aikaan 5.20.25 eli toiselle kiekalle meni aikaa n. 2.43. Ei katastrooffi, mutta laskin päässä, että sub10 vaatii 3.30 ajan maralle. Sanoisin, että menee nätisti pelkkänä juoksuna, osana täysmatkaa vaatii aika lailla nappijuoksun. Nyt vielä juoksujalkaa oli jätetty pyörän mäkiin. Mission impossible, mutta yritetään niin pitkään kuin mahdollista. T2 meni vähän hitaammin kamojen vaihdon osalta mitä T1, mutta sisälsi jälleen pirun pitkän kustauon. 

Juoksu – 3.52.08 (+T2 – 4.43)

Juoksuun siis ajatuksena paukuttaa tasaseen 4.55 kilsoja niin pitkään kuin vain jalka antaa myöden. Ekan vitonen meni jopa vähän alle tuon, mutta pelin henki oli kyllä selvä. Tätä vauhtia ei mennä maaliin saakka, ei edes 30 kilsaan saakka. Tuo 30 km oli ennen kisaa itelle semmoinen raja, että jos sinne menee tavoitevauhtia niin perskeles loppu taistellaan vaikka väkisin suunnilleen samoihin kilsavauhteihin. Tuo 30 km kummitteli myös viime vuoden Tahkolta, kun sillon oikea polvi otti lopputilin ja sillon nilkutin lopun 12 km. maaliin. 

Lämpötila oli vähän noussut pyörän jälkeen ja oli n. +25 varjossa. Ei paha kun märkiä sieniä oli tarjolla tasaiseen tahtiin ja juoksun aikana pääs varjoihinkin välillä piiloon. Ajatus pitää korsetti kasassa, jotta asento ei lysähdä. Tämä veisi vähemmän energiaa ja rytmi pysyy paremmin päällä. Perhekin oli tsemppaamassa reitin varrella, siitä sai kyllä lisää buustia aina vähäksi aikaa. Henkisesti enemmän. Vatsa alkoi oikutella. Annoin valittaa ja viivyttelisin wc stoppia niin pitkälle kuin pystyy. 15 km kohdalla siitä stopista tuli 3 minuutin mittainen ja olin jo jäljessä aikatavoitetta. Taistelin jo henkisesti melko kovilla ja yritin pitää kuitenkin kiinni tuosta kilsavauhdista. Puolimatkassa käytännössä game over. Vauhti hidastui selkeästi ja 25 kilsan kohdalla annoin periksi hetkellisille kävelyille. Jalat oli finaalissa, mutta suurin naksaus kuului pään sisältä. Tuon jälkeen käytiin varmaan aika monellekin täysmatkalaiselle tuttuja porinoita itsensä kanssa laidasta laitaan. Kaikki alkoi tuntumaan helvetin vaikealta. Välillä kun sai hetkeksi pelin kasaan pään sisällä, piti ottaa uusi tavoite. Jotenkin se helpottaa omaa menoa, kun tietää mitä kohden on menossa ja millä intensiteetillä, vauhdilla tms. Noita tavotteita tulikin laitettua viimeisen 15 kilometrin kohdalla aika monta. Välillä se oli yhden minuutin helpottava kävely, välillä se oli juoksu seuraavalle tankkauspaikalla ja välillä se oli maaliin pääsy. Kävelyn määrä lisääntyi ja juoksu oli kuin hidastetusta filmistä. Suoraan sanoen vitutti, mutta ei mahtanut mitään. Aikansa kun matelee niin tulee se maali väkisinkin eteen. Vauhtia se ei nostanut, mutta fiilistä kylläkin. Oli se kyllä makiaa tulla matolle juoksemaan vikat sata metriä karnevaalin keskelle. Spottasin nopeasti vanhemman poikani ja tuo yläfemma pelasti päivää todella paljon. Ei tullu kyyneltä, mutta herkäks veti. Huh huh, Im done. 10.21.43. 

Vajaan puolivälin kohdalla

Yläfemmat kehiin!

Kisan jälkeen

Mitsku tuli kaulaan ja perhe oli vastassa heti maalialueelta poistumisen jälkeen. Ei harmittanut, sillä juoksun vika 17 km. oli niin vaikea, että välillä oikeasti mietti, pääseekö maaliin saakka. Vaimo ja lapset hymyili, onnitteli ja halaili. Fiilis nousemaan päin. Pari fotoa ja recovery alueelle suihkuun, hierontaan ja syömään (ei hirveästi maistunut). Pyörä ja vaihtopussit noutoon ja autolle. Kohta jo majapaikassa. 

Jossain tuolla nimikin on

Rok rok!

Illan päälle ajatuksissa pyöri kaikenlaista. Täysmatka on siinä mielessä erilainen, että sen aikana käy itsensä kanssa melkoista keskustelua laidasta laitaan. Kliseisesti mm. ”tää on kyllä viimeinen kerta” tai ”ei tässä oo mitään järkeä”. Kävihän ne itelläkin mielessä. Illalla ja parin seuraavan päivän aikana on tullut analysoitua kisa omalta kantilta useaan otteeseen. Lyhyesti se menee näin. Uinti oli bueno, pyöräily ok ja juoksu kuraa. Se, että mikä johti näihin asioihin, on tullut esille yllä olevasta reportaasista. Entäs se ”viimeinen kerta”? No joskus se tulee varmasti, mutta Ironman Austria (Klagenfurt) se ei ollut. J

Tomorrow is a new day!

Keep on rockin! 

-Mika-

Menneestä tulevaan

Tähän vissiin pitäis ladella kaiken maailman kliseitä kun ollu hilijaasta. Skipataan ne ja siirrytään suoraan asiaan. Torrevieja - Terwamaraton - Nykyhetki.

Camp Torrevieja

Huh huh. Olipa kovan luokan reenireissu. Meinaa laittaa kylmät väreet vieläkin kulkeen pitkin selkää. Torren leiri oli siis ensipuraisu sporttileirielämään. Sai suoraan sanoen maistaa ammattilaisen arkea, eli pelkkää treeniä, lepoa ja sapuskaa! Mukana hulluttelemassa oli Pro Victorian Tatu Lappalainen ja Arto Wallin. Paikan päällä treffailtiin myös saman seuran Laura Juvalaa muutamaan otteeseen niin treenien kuin grillauksenkin merkeissä. 

Seitsemän päivän setin pääpaino oli tietysti pyöräilyssä, mutta mukaan mahdutettiin myös uintia ja juoksua jonkun verran. Oli pitkää siivua, mäkeä, tehoja ja palauttavaa. Kaiken kaikkiaan n. 570km. tuli mittariin matkaa. Espanjan fillarikulttuurille täytyy antaa kyllä kiitettävä arvosana. Käpälä nousi vastaantulijoilla sekä autot kaarsi kiltista ja fiksusti tarpeeksi etäältä. 

Vuokrakämppä oli sijainniltaan vimosen päälle, sillä uimahallille ja juoksuradoille oli matkaa alle viidesosa poronkusemaa. Pyörälläkään ei tarvinu kuin kymmenisen kilsaa ajaa ja oltiin jo hyvillä reiteillä. Uudehko kämppä ja hintakaan ei syöny lompakkoon reikää, joten siltä osin kaikki nappiin. 

Treenitunteja tuli viikon lopulla viivan alle n. 25,5 eli päiväannos oli vajaa nelisen tuntia. Hyvin jaksoi mättää menemään, kun valkut oli ohjelman laatinu huolella. Taisi yksi heikko hetki olla viikon loppupuolella, mutta pitkä lihashuolto illalla auttoi ja seuraaana päivänä oli taas hymy herkässä ja ketjut kireellä. 

Summa summarum. Oli onnistunut keikka, suuhun jäi hyvä maku ja tämmöstä settiä voi kyllä ottaa toistekki. Maltti oli mukana hyvin leirin jälkeen ja iisisti tuli otettua toista viikkoa. Kompensaatiota tuli ja se auttaa kyllä kesään! Vahva suositus! Alla vähän fiilistelykuvaa reissusta. Niin ja niistä edellisessä postauksessa mainitsemista videoista. Olihan ne hirveetä kuraa, ei kehannu ees omille lapsille näyttää, joten jatketaan niiden harjoittelua myöhemmin.:) 

Terwamaraton 2018

Lappua rintaan ja kisakausi auki. Viime vuonna samoihin aikoihin oli fiilis korkeella ennen kisaa. Nyt on äijä siinä kunnossa, että 90 minuutin raja menee rikki. Ja paskat, 15 kilsan kohdalla meni se juna ja vaivoin hilasin itteni edes lähelle tuota rajaa. Jotenkin sai siitä jonkinmoisen apinalauman selkään ja tuo raja oli sitten ainut tavoite tälle vuodelle sileän puolella. 

Keli oli napakkaa tuulta lukuunottamatta passeli ja kisa-aamun fiilikse aika levolliset. Jos ei nyt niin antaapi olla sitten. Ajattelin vain, että ei mitään hölmöilyjä vauhdin suhteen vaan takiaisena jänöjussin perään. Ekan viitosen aikana vauhti seilasi vähän tavoitevauhdin molemmin puolin, mutta tasottoi kyllä sitten. Sain alkuhöntöilyn jälkeen paketin hyvin kasaan ja ei voi sanoa, että ihan helposti tuli mentyä, mutta se hyvältä tuntui. Vikalle kolmannekselle oli tiedossa vastatuulta, joten maltti piti piettää vaikka sujuvasti homma etenikin. Aina 18 km asti homma oli niin sanotusti jeppis. Sitten paketti vähän aukesi ja juoksu muuttu väkinäisemmäksi. En aatellu muuta kuin, että nyt vaan roikkua junassa mukana ja kun vika kilsa koittaa niin yrittää kiristää edes vähän. Kerrankin meni oman pään sisäisen oppikirjan mukaan ja maaliviiva ylittyi ajassa 1.29.27. Se oli siinä! Toveri Lappalaisen sanoin, "Mörkö tippu selästä!". Kisakausi avattu tavoitteiden mukaisesti! 

Mitäs nyt?

Kolmen viikon päästä on kauden eka startti triatlonin merkeissä. Ei enempää eikä vähempää, kuin Ironman Klagenfurt Itävallassa. Tällä viikolla vedetty vikat isommat tehot ennen kyseistä kisaa ja kahtena seuraavana viikkona ajetaan vielä sisään pitempää siivua muutamilla lyhyehköillä kisavauhtisilla vedoilla. Juhannuksen jälkeen sitten kerätään varastot täyteen, että kisa-aamuna on äijä tikissä. Muiden kisaraportteja lukiessa hinku viivalle on ollu kova jo kesäkuun alusta asti, mutta hetki pitää vielä malttaa. Itävallan lisäksi ainoastaan Joroisille on ilmot sisässä. Saapi nährä tuleeko se liian nopeesti, sillä kolmessa viikossa pitäisi täpärin jälkeen olla jo painamassa puolikasta naama irvessä. Muiden loppukesän kisojen suhteen päätöksen teen vasta heinäkuun puolella, mutta eiköhän sieltä 2-3 kisaa kalenteriin saada. Alla pari fiilistelykuvaa, toinen temporeenistä ja toinen pitkältä siivulta Iijoen maisemista. 

Eipä muuta kuin keep on rockin!

-Mika-

Blogi vol.3.0

Kesä lähestyy uhkaavasti, joten oli aika käynnistellä blogi. Kuten otsikossa asia ilmaistaan, on kyseinen blogi kolmas laatuaan. Ensimmäisessä sekoittelin mukaan silloin mukana kulkenutta toista harrastusta, golfia. Kolopallon peluu on jäänyt aika olemattomaksi, joten jo blogi vol. 2 toteutettiin ilman tuota elementtiä. Silloin kirjoittelin lähinnä kisaraportteja. Kisaraportteihin pohjautuu tämäkin blogi aika vahvasti. Toki mukana myös katsauksia ennen kisaa. Uutena elementtinä olisi tarkoitus tuoda mukaan videoita. Katsotaan miten saa tuulta alle.

Mennäänpä asiassa etiäppäin. Tuleva kesän kohokohdat tulevat olemaan Ironman Itävalta sekä Challenge Turku (puolimatka). Itävaltaan on jo ilmo sisuksissa ja Turkuun se laitetaan menemään piakkoin. Mukaan höysteeksi tulee jo perinteisesti Joroisten puolimatka sekä kotikisa, Virpiniemi Triathlon (sprintti). Laitetaan vielä isolla kysymysmerkillä pakkaan jokeriksi Käringsund Triathlon Ahvenanmaalla. Kyseinen kisa on perusmatkan SM-skaba.

Kuluvaa kesää varten treenit aloitin jo viime vuoden syyskuussa. Syyskuu meni treeni-intoa viritellen ja fiilistä hakien. Lokakuun alusta painettiin jo kaasua uuden ohjelman voimin. Ohjelmasta vastaa tutusti parivaljakko Lotvonen & Lieto (Tribase). Isäntiin helppo luottaa, kun tulosta tullut jo kahden kauden ajan. Tosin uutta laitettiin myös kokeiluun, jotta kehitys ei pysähtyisi. Tuntimäärät ovat pysyneet aika lailla samoissa, mutta varsinkin keväällä mukaan tullut blokimaista harjoittelua. Kovaa on painettu menemään, silloin kun sen aika on ollut ja taas palauttavat ovat oikeasti olleet palauttavaa. Toissa talvena aloitettu täsmällisempi voimaharjoittelu on jatkunut myös kuluvana talvena ja se alkanut tuottaa mukavasti tulosta. Pötkyjen voimatasot ovat nousseet ja sitä myötä fillarin tehot sekä juoksuvauhti kasvaneet. Myös uinti on ottanut napsun parempaan päin ja altaassa tullut kellotettua uusia ennätyslukemia. Näiden myötä korvien välissä luotto oman tason nostoon on tällä hetkellä vahva. Pakko myös mainita, että kehonhuolto ollut parempaa kuin koskaan. Rullailua, liikkuvuusharjoittelu ja myös ihan venyttelyä on tullut harrasteltua läpi talven. Voimaharjoittelu sekä huoltava toiminta on kyllä taannut sen, että loukkaantumisia tai pikku vaivoja ei oikeastaan ole ollut lainkaan. Vahva suositus siis!

Kevätharjoittelun kohokohta onkin sitten tuossa oven takana. Lauantai aamuna tämä harrastelija maistaa ensi kerran elämässään ammattilaisen treenimeininkiä. Suomen viileähköt kevätkelit vaihtuvat Espanjan lämpöön. Torrevieja kutsuu! Mukaan lähtee seurakaverit Lappalainen & Wallin. Kesän kisoihin valmistava seitsemän päivän treenisetti kutkuttelee jo kivasti takaraivossa. Koitetaan saada Torresta sitten vähän videota aikaiseksi ja toki Instaan kuvaa tarjolle.

Kuten tuossa edellisessä kappaleessa vähän viitteitäkin on, niin tosiaan uudet seuravärit löytyy vaatekaapista tällä hetkellä. Pro Victorian puna-musta-valkoinen edustusasu vedetään päälle kun lappua rintaan asetellaan. Seuran porukka oli ennestään jo tuttua, joten kutsu kun tuli, ei liittymistä seuraan kauaa miettiä tarvinnut.

Summa summarum, talvi meni aika lailla nappiin ja kesää kohti mennään hitaasti mutta varmasti. Sitä odotellessa, keep on rocking!

-Mika-